BlogiSunnuntai 19.2.2012 Eilinen etureisitreeni tuntuu todellakin jaloissa :D Vähän uusia liikkeitä ja pitkiä sarjoja, ties vaikka alkaisi kehittymään. No, toivossa on hyvä elää ja sitä kautta kohti uusia tavoitteita...otettakoon tavoitteeksi nyt sitten vaikka massan ja muodon lisääminen reisiin ja katsotaan, mihin se sitten viekään ;) Lauantai 11.2.2012 Kylläpä aamulenkki antaa kummasti pirteyttä päivään :) Pitkästä aikaa pakkasten jälkeen pääsi tekemään kunnolisen aamuaerobisen ja toivottavasti kelit antavat vastakin myöten lenkkeillä. Kun se ei ole kuitenkaan sama asia tehdä aerobinen treeni punttitreenin päälle salilla crossarilla, vaikka parempi sekin kuin ei ollenkaan...ja mieluummin kuitenkin aina ulkoilmassa on mun mielipiteeni asiasta ! Eilen hierojalla projektina jalat - taas löytyi yksi mahdollinen syyn aiheuttaja oikean jalan pohkeen ja varmaan sitä kautta takareidenkin ongelmiin. Oikea nilkka on paljon paljon epävakaampi kuin vasen ja tehdyssä testissä nilkka haki yllättävän paljon tasapainoa verrattuna vasempaan. Nyt on sitten nilkka kinesioteipattu, jotta se löytäisi oikean asentonsa. Aamulenkillä huomasi jo, että nilkan asento on toisenlainen. Ja tänään ohjelmassa vielä olkapäätreeni, ja leppoisaa oloa lomalla :D Sunnuntai 29.1.2012 On kai se välillä maltettava pitää taukopäiväkin... mutta huomenna taas treenaamaan ! Tällä viikolla olen tehnyt pudotussarjoja ja eilisen etureisitreenin jälkeen jaloissa todellakin tuntuu :) Kineesioteippaukset pysyi neljä päivää ja nyt olen ihan tosissani alkanut venyttelemään takareittä, vaikka vähän väkistenkin - alkaa hiljalleen antamaan periksi, mutta ompahan vain pitkäaikainen vaiva ! Onneksi ei sentään treenaamista ole pahemmin haitannut. Kuvagallerian päivitys vielä odottaa, mutta muutama syksyn kuva on jo sivuilla nähtävissä :D Torstai 19.1.2012 Vuosi on vaihtunut ja treenien suhteenkin on palattu jo ihan normaaliin eli viikossa 4-5 kertaa salille ja siihen vielä jokunen aerobinen päälle. Tällä viikolla Gymin avoimilla ovilla sain aivan mielettömän mahtavaa kakkua syödäkseni ja kiitos siitä kuuluu salin ahkeralle eläkeläistehotiimille - KIITOS ! Ja vielä kerran kiitos kaikille kannustuksesta ja onnitteluista ! Moni on kysellyt seuraavaa tavoitetta - vaikea kysymys. Tällä hetkellä ei ole kisasuunnitelmia mielessä. Universe voiton jälkeen olin aivan varma, että nyt on tavoitteet saavutettu ja tämä oli tässä, mutta katsotaan vieläkö veri vetää jossain vaiheessa lavalle... Treenaaminen kuitenkin jatkuu yhtä hurjana kuin tähänkin saakka :) Eilen taas hierojalla vierähti se pari tuntia, eikä aikaa ollut yhtään minuuttia liikaa. Oikean takareiden ja revähdys ja pohkeen kireys eivät ota parantuakseen - nyt kokeillaan teippausta, josko se toisi apua, ei ainakaan yhtään huonommalta tunnu. Ja ehkä takareisi hieman paremmin venyikin jo äsken salilla loppuvenyttelyissä ! Tiistai 13.12.2011 Niin se aika vain vierähtää...tuntuu kuin kisoista olisi jo ikuisuus !! Unirytmi alkaa olla jo kohdillaan, mitä nyt täysikuu valvottaa niin kuin ihan normaalistikin. Päikkäreitä parhaina päivinä tuli otettua jopa kolmet, taisi olla vähän univelkaa :) Ruokakin on maistunut ihan kiitettävästi. Sitä pahinta nestekertymää ei tällä kertaa tullut, mutta kyllä nuo hiilarit siltikin turvottaa ja kerää nesteitä ihan mielettömästi. Onneksi lenkillä olen pystynyt käymään ilman jalkojen kramppaamista ja lenkkiä onkin tullut heitettyä harva se päivä, jopa aamulenkkiä !!! Vaikka aioin pitää puntilta taukoa koko joulukuun niin onhan se pitänyt jo aloittaa...viime viikolla pari treeniä työpaikan salilla ja tänään jo uskaltauduin Gymillekkin treenaamaan. Ja huomaa kyllä, että venyttelytkin on ihan ehdottomat, alkaa olla lihakset jumissa ilman säännöllistä huolta. Eilen hierojalla pari tuntia jalkoja hierottiin ja penikat tekee todella kipeää!! Maanantai 28.11.2011 Unelmastani tuli totta ja vuosien työ ja tuska palkittiin viikonloppuna Universe kisassa MS Universe Figure +35 sarjan kultaisella mitalilla. Olen äärimmäisen onnellinen tuloksesta mutta myös äärimmäisen väsynyt viimeisten viikkojen raskaasta rutistuksesta. Tarkempaa raporttia lupailen kirjoitella kunhan tästä vähän palaudun... Torstai 24.11.2011 Viime yö meni taas valvoessa - mutta paino kuitenkin putos eilisestä. Punnituksessa ei liene huolta perjantaina. Matkalaukku on pakattu ja odotan vain lähtöä tänään iltapäivällä, kaikki on valmista. Tänään tein vielä pienen aamukävelylenkin ja pikaisen habaojentajatreenin, sitten tekemään vähäiset matkaeväät...näin vähillä en kyllä ole koskaan ennen reissuun lähtenyt, mutta näillä mennään nyt - syödään sitten kisan jälkeen ! Ja sitten ei ole epäiystäkään etteikö OIKEA RUOKA maistuisi...huoh...viime viikot en ole oikein muuta tehnytkään kuin haaveillut ruuasta...ja tietysti kisamenestyksestä. Jeps, hoidetaan ensin lauantaina duuni eli kisat kotiin ja sitten on herkkujen vuoro :D Keskiviikko 23.11.2011 Viikko jo puolessa ja lähtöpäivä lähestyy ! Eli huomenna pääsee liikenteeseen ja sitten loppu viikko meneekin omalla painollaan ja huomaamatta onkin jo kisat ohitse... no ei nyt ihan niinkään, mutta kaikki ois nyt valmista ja alkaa helpottamaan. Kävin tänään In Body mittauksessa ja tulos oli huikean positiivinen - rasvaa oli enää jäljellä 1,5kg ja prosenttiosuus oli 3 % !!!!! Ei tuo ole ihmekkään jos vähän on välillä heikohko olo ja melkein aina paleltaa. Ja näillä eväillä loppuun saakka ilman sen kummempia muutoksia niin tulosta pitäis syntyä. Nyt vain relaxin ja pakkaamaan, huomenna Hesaan ja perjantaina aamusta lento Hampuriin. Alkukilpailu lauantaina alkaa omassa sarjassani noin puoliltapäivin ja finaalit käydään kuuden jälkeen. Jännittävä lauantaipäivä tulossa... Sunnuntai 20.11.2011 Pientä helpotusta - loma alkoi, en olisi jaksanut enää päivääkään olla töissä... Tällä viikolla nukkumiset on taas olleet vähän huonoa, pahin yö oli kun heräsin kahdentoista jälkeen, enkä saanut enää unta ja oli aamulla lähdettävä seiskaan töihin. Sinä päivänä jäi kyllä suunniteltu punttitreeni vetämättä. Eilen oli viimeinen työpäivä ja sitä ennen viimeinen tosi aikainen aamulenkki, eli ennen puolta viittä lähdin lenkille, seiskaan töihin ja sit vielä salille. Tänään oli vain aamulenkki ohjelmassa ja ensi viikolla aerobisten lisäksi neljä punttitreeniä ja lähtö koittaa :D Ja kun lauantain homma on hoidettu kotiin niin viikon päästä tähän aikaan hotellin aamupala maistuu varmasti aivan taivaalliselta... Torstai 17.11.2011 Yhdeksän herätystä ja kisapäivä...vähiin menee ennenkuin loppuu ! Eilen ykkösvapaa töistä ja liitoa koko päivä. Aamulenkin jälkeen salille kuntotsekkaukseen ja treenaamaan, kotiin hetkeksi lepäämään ja syömään. Seuraavana vuorossa naprapaatti ja olihan tuota saanutkin taas ranngan juntturaan ja nikamat vinksinvonksin, joten ei ihmekkään jos alkaa vähän lihakset jäkittämään vastaan. Syy oikean takareiden kuukausien kipuihinkin löytyi - revähdyshän siellä on ollut ja arpikudos oli tunnusteltavissa. Naprapaatilta suoraan hierojalle eli nyt pitäs saada poseeraukset kunnolla auki !! Ja hierojalta nopsasti taas fillaroiden kotiin ja syömään se pieni ja vaatimaton ateria ja sitten laitattamaan kynsiä ja matkat tietysti fillaroiden - kello olikin sitten jo ilta yhdeksän kun olin kotona. Rankka päivä näilä kaloreilla ja täytyy sanoa, että tänään aamulenkki vähän painoi. Onneks olen sentään saanut nukuttua muutaman yön melko hyvinkin. Tänään salilta taukopäivä ja huomenna uudella puhdilla raudan kimppuun :) Sitä odotellessa voikin taas tutkailla noita leivonta- ja ruokareseptejä ja haaveilla...
Perjantai 11.11.2011 Päivän treenit tehty, aamulenkki Puijolla ja rintatreeni salilla ja töihin pitäs jaksaa iltavuoroon. Vielä ois kahdeksan työvuoroa ja sitten LOMA ! Paino oli tänä aamuna jo kahdensadan gramman päässä kisapainosta, mutta tarkoitus on vetää reilusti sen alle ennen punnitusta. Mielenkiinnolla odotan, mitä InBody tulee näyttämään sitten kisaviikolla... Eilen kävin pitkästä aikaa hierojallakin ja kylläpä tekikin hyvää, ens viikolla viimeinen hieronta ennen kisaa ja naprapaatilla oikaisemassa alaselkä kuosiinsa. Kyllä se tästä...päämäärä häämöttää jo... Keskiviikko 9.11.2011 Taas yksi viikko eteenpäin...kunto paranee päivä päivältä, mutta helppoa ei ole. Dieetti alkaa käydä välillä henkisesti aika raskaaksi, välillä myös fyysisesti kieltämättä. Mutta kohti tavoitetta mennään, eikä periksi anneta missään !!! Enää pari viikkoa jäljellä ! Tänään piipahdin Hesassa Miken kuvattavana - täytyy sanoa, että kyllä se ammattilaiselta luonnistaa, toivotaan että lopputulos on myös mieluinen...enkä kyllä epäile yhtään vaikka kuvia en ole vielä nähnytkään. Kiitos Virpille meikistä ja kampauksesta ja nopsasti sujuneesta paluumatkasta :) Jeps, ajoissa nukkumaan ja aamulenkille... Torstai 3.11.2011 Eilisen kaltaista päivää ei kiitos toista enää tälle dieetille ! Heräsin aamuvarhaisella - nälkä - ja ajatuksissa oli vain ruoka, mitä saa syödä sitten joskus... aamuvuoroon töihin ja kolulutukseen aamupäiväksi, koulutus venyi ja venyi ja ruoka-aika meni jo vähän ohikin. Lopulta kun sain syötyä, täytyi lähteä lennosta asiakkaan kanssa sairaalareissulle, josta kuvittelin selviävän tunnissa parissa. Eipä tullut mieleenkään varata eväitä mukaan ja se reissu vasta venyikin viiteen tuntiin. Stressihormooni kohosi reippaasti välillä kelloon tuijottaen - ruoka-aika meni sitten neljä tuntia sivu suun, vähänkö verensokerit kerkes alas ja reenitkin jäi sitten eiliseltä väliin...Illalla olo olikin sitten sen mukainen :( Mutta onneks tänään uusi päivä ja aamu alkoi aamulenkillä ja sen jälkeen pääsi treenaamaan :) Ja Viikko Savon juttukin oli eilen ihan hyvä mielestäni :) Ensi viikolla Miken kuvauksiin Hesaan ! Sunnuntai 30.10.2011 Neljä viikkoa aikaa kisaan ! Tämä viikko menikin eka kisan jälkeisten nestekertymien poistamiseen, mutta nyt tästä taas alkaa varsinainen painon pudotus... Tänään PR-hommia, jutun voi lukea ensi viikon Viiko Savosta. Keskiviikko 26.10.2011 Treenit ja dieetti jatkuivat heti maanantaina entiseen malliin - tunnin aamuaerobinen spinningpyörällä ja päivällä salille. Ei auta jäädä laakereilleen, sillä viiden viikon urakka odottaa ja tehtävää riittää! Matkustuksen keräämät nesteet saatava pois ja jotta painoluokkaan mahtuisi niin painoakin vielä vähän pudotettava ja mielellään sieltä rasvoista, toki nesteettömämpikin pitää Saksassa olla kuin viime viikonloppuna. Onneksi Hampuriin selviää lyhyemmällä matkustamisella mikä edesauttaa asiassa. Eilen punttitreeni töiden jälkeen ja tänä aamuna aamu alkoi Puijonportaissa aamuaerobisella. Kovalla innolla ja fiilikset korkealla kohti päämäärää :D Maanantai 24.10.2011 Kisaviikonloppu Sloveniassa Koperissa onnistuneesti ohitse. Matka alkoi jo torstai-iltapaäivänä Helsinkiin, mistä aikaisin perjantai aamuna lento ensin Müncheniin. Matkalla mukana Suomen pienen pieni joukkue - minä sekä hultajani Outi, jolle isot kiitokset taas kaikesta ! Ja jotta ressihormoonikin nousisi, niin lento oli mukavasti myöhässä Müncheniin laskeuduttaessa yli puoli tuntia. Siis kymmenen minuuttia aikaa juosta kilometrin mittainen käytävä oikealle lähtöportille ennnen sen sulkeutumista...ehdittiin kuin ehdittiinkin ja sitten odoteltiinkin koneessa nousulupaa ja loppujen lopuksi olimme Triestessä Italiassa 50 minuuttia myöhässä aikataulusta. Onneksi kisajärjestäjät jaksoivat odottaa ja matka jatkui autolla Sloveniaan. Perille päästyä rekisteröinti ja muut muodollisuudet ja majoittuminen hotelliin. Hotelli oli se sama mukava hotelli kuin viime vuonnakin ja ystävällinen henkilökunta muisti vielä viime vuodesta :) Sitten olikin vain aikaa rentoutua, käydä lenkillä ja tankkailla. Lauantain aikataulu oli suunniteltu niin, että jokaisen sarjan kisa meni reilussa puolessa tunnissa ja minun sarjani aloittaisi kilpailun vasta illalla klo 19.00. Kerrankin oli aikaa rauhassa nukkua aamulla ja laittautua kilpailua varten rauhassa. Ennen kuutta olimme kuitenkin jo kisapaikalla fiilistelemässä kisatunnelmaa ja vakoilemassa, millaisia mimmejä sarjassani kisaa...ja ennen lavalle menoa pumppaillessa tuli valtavasti yleisöltä hyvää palautetta, mikä aina lämmittää mieltä. Jokunen kilpasisko sen sijaan loi aikalailla tappavia katseita... Ja lopultakin johdatin sarjani jonon ensimmäisenä lavalle. Ja fiilis oli aivan huipussaan, miten se voikaan tuntua niin mahtavalta :) Tuomariston puheenjohtajan ohjeiden mukaisesti poseerasimme anatomisissa asennoissa ja pakollisissa poseerauksissa vertailuissa. Heti sen jälkeen oli vuorossa vapaaohjelmat ja välittömästi palkintojen jako. Ja jäljellä oli enää kaksi kilpailijaa ilman palkintoa - minä sekä Italialainen... ja hopeaahan sieltä tuli, mikä on todella huikean hyvä sijoitus! Mitali kirkastui viime vuoden pronssisesta ja tästä on hyvä jatkaa taivalta kohti Saksan Hampuria ja MS Universe kisaa 26.11. Tavoitteena viime vuotisen hopeasijan kirkastaminen kultaiseksi !!!
Keskiviikko 19.10.2011 No niin, tyhjennykset tehty ja hyvinhän se keho tyhjeni. Odotettu keskiviikko aamu sarasti vaikkakin vesisadettahan tuo oli mutta jokatapauksessa tankkaus saa auringon paistamaan sateesta huolimatta :D Aamulla ei oikein tiennyt miten päin keittiössä toimisi, kun sai keitellä riisiä...pienen tankkauksen jälkeen salille InBodyyn ja kuntotsekkaukseen. Rasvaprosentti oli tasan 5 % eli jo nyt alhaisempi kuin viime vuonna Universe-kisaan mennessä ja sinne on vielä se viis viikkoa aikaa tikistellä ! Rasvaa kiloina 2,6 kg... ei enää hirmuisesti ! Ja täytyy itsekin myöntää, että kunto näytti hyvältä - tästä on huippua lähteä tankkaamaan ja nälkähän tuo onkin! Tänään vielä syönnin lomassa laitattamaan ripsipidennystä ja tekemään viimeiset hankinnat kaupungilta. Maanantai 17.10.2011 Toiset tyhjennystreenit ohi ! Aamu alkoi tietysti aamuaerobisella Puijonportaissa ja aamupalan jälkeen Gymille treenaamaan rinta/olkapää/ojentajatreenit - täytyy sanoa, että loppusuoralla alkoi jo pienetkin painot painamaan 20 toiston jälkeen. Hyvin kyllä otti lihas treeniä vastaan! Huippufiilis ja hyvältä näytti. Tänään vielä kisavalmisteluja kampaajan tuolilla, huomenna viimeinen tyhjennystreeni eli jäljellä vielä kevyt aamulenkki ja selkä/haba/vatsatreenit... Sunnuntai 16.10.2011 Loma alkoi tänään ja nyt saa rauhassa valmistautua ensi viikonloppuun. Tänään oli ensimmäinen tyhjennyspäivä ja etukäteen se raskaimmalta ja pahimmalta tuntuva treeni eli jalkatreeni. Aamulenkki siihen alle, mutta silti jaksoin treenin tehdä mielestäni oikein hyvin. Hiilareitahan ei sitten kolmeen päivään ole ruokavaliossa nimeksikään, voi olla että tiistaina on jo heikohkoa treeniä tiedossa...mutta täysillä mennään ! Keskiviikkona saa alkaa hiljalleen tankkaamaan, kuulostellen kuinka kroppa vastaanottaa hiilaria, jes !!! Lähtö koittaa torstaina iltapäivällä kohti Helsinkiä ja perjantaina aikaisin aamulla lento Triesteen Münchenin kautta ja sieltä Slovenian Koperiin autolla. Tunnen kyllä jo olevani valmis lähtemään ja intoa täynnä pääsemään lavalle :D Sitä ennen kuitenkin vielä parit aamuaerobiset ja parit treenit salilla. Keskiviikko aamuna otan vielä InBody lukemat ja kunnontsekkaus Gymillä sitten vain menoksi ja peukkuja pystyyn ! Maanantai 3.10.2011 Kylläpäs helpotti - aamulla oli InBody-mittaus ja tulos oli toivottu :) Rasvaprosentti 6.8% ja kiloina 3,8kg...eli edellä viimesyksystä kun vielä lihastakin on himpun verran enemmän kuin vuosi sitten. Edellä sietää ollakin, sillä Slovenian IBFF MM-kisat ovat muutamaa viikkoa aiemmin kuin viime vuonna. Siinä jää sitten vielä aikaa hioa itsensä todelliseen huippuun Universe-kisaan, joka on viisi viikkoa MM-kisojen jälkeen. Kaikki lentoliput ym järjestlytkin on jo kunnossa Slovenian matkalle ja kisajärjestäjä on ollut yhteyksissä ja luvannut, että kaikki toimii perillä ! Tulevana perjantaina sitten vain kohti Helsinkiä ja Fitness Expoa. Tulossa on taas mukava viikonloppu Finnmaxin osastolla ja pääsee fiilistelemään kisatunnelmaa :D Torstai 22.9.2011 Päivät kuluu tosi nopeaa vauhtia. Tasan kuukauden päästä eka kisa ! Viime viikonloppuna oli tankkaus paikallaan, akut oli nimittäin aivan lopussa ja pinna tosi tiukalla...Lauantaina oli lupa aloittaa tankkaus, enkä saanut nälältä nukuttua ollenkaan odotellessa aamua ja aamulenkkiä. Ja ruoka maistui taas NIIN hyvältä. Tosin lauantai-iltana tuntui siltä, että sunnuntaina en enää syö, ehkä en enää koskaan...mutta hyvin upposi! Tällä viikolla on sitten ollutkin oikein energinen olo, treenit kulkee, hierontaa ja akupunktiota - siinä on viikko taas mennytkin. Viikonloppuna just relax...ehkä vähän ruokaakin :) Lauantai 10.9.2011 Eilen sitten ekaa kertaa elämässä akupunktioneuloilla pisteltävänä. Perinteinen Kiinalainen lääketiede hoitaa kokonaisvaltaisesti, mutta hoidossa pääpainon sai aineenvaihdunnan ja ruuansulatuksen parantaminen. Neuloja oli jaloissa, käsissä ja kasvoissa ja ihmeen rentouttavaa oli hoitopöydällä maata, kunhan neulat oli saatu paikoilleen. Hoitokertoja pitäisi saada sarjana pari viikossa muutaman viikon ajan, seuraavan ajan sain kuitenkin vasta parin viikon päähän. Mutta katsotaan kuin nämä tehoaa, mielenkiintoista ! Lauantai 3.9.2011 Ylikunto pikkuhiljaa selätetty ja aineenvaihdunta alkaa taas toimia. Painokin lähti onneksi laskusuuntaan, jospa se helpottaisi stressiäkin... Kaikenlaista rentoutusta ja palautusta tällä viikolla kokeiltu hieronnasta, piikkimatosta infrapunasaunaan. Töissä yövuorotoiveenikin meni läpi, eli ei tarvitse kuin yksi yö kolmessa viikossa valvoa :) Kaikesta huolimatta kunto on vain parantunut ja kiristynyt, joten eteenpäin vain hyvillä mielin. Huomenna kevyttä tankkausta ja ensi viikolla kokeillaan kuinka akupunktio toimii - saako aineenvaihdunta uutta potkua ??? Maanantai 22.8.2011 Kylläpä hiilaripäivänä ruoka maistuikin sitten hyvältä! Töissä yövuorossa odottelin aamua ja sitä hetkeä, että saa syödä aamupalan ja riisipuuro maistui aivan taivaalliselta... Nukkuminenhan oli sitten päivällä taas huonoa. Viimeisen kuukauden aikana joka viikko yövuorossa ovat kyllä osaltaan vaikuttaneet siihen, että dietti on nyt juminut, kun kertakaikkiaan unirytmi menee sekaisin. Kun ei kerran nukuttanut niin kävinkin sitten lillumassa pari tuntia kylpylässä, jos vaikka auttaisi aineenvaihduntaan ja nesteiden kiertoon ja olikin ihanan rentouttavaa - ja sitten taas ruoka maistui :) Ja illalla UNI. Aamu alkoikin sitten rauhallisella aamulenkillä, toiseen lenkkiin on vielä lupa tällä viikolla, muuten normi treenit ja sunnuntaina taas yllätys yllätys hiilaripäivä !! Torstai 18.8.2011 Kuluva viikko on ollut kyllä dietin pahin...olo on ollut tosi väsynyt ja parina päivänä palelsikin aivan tolkuttomasti. Eilen oli tarkoitus mennä töiden jälkeen salille treenaamaan, mutta jätinkin väliin. Hyvä että jaksoin pyöräillä töistä kotiin. Sitten sauna lämpiämään ja tunniksi makoilemaan lauteille ja sen jälkeen hieman extrahiilaria. Ja olo alkoi koheta huomattavasti. Suht hyvien yöunien jälkeen aamulenkki Puijonportaissa, vasta toinen tälle viikolle... ja tänään oli kunnontarkistus ja InBody-päivä. Kehonkoostumuksessa ei ollut tapahtunut mainittavaa, kunto oli kuitenkin kiristynyt sitten edellisen tsekkauksen. Ja nyt ei sitten ole lupa mennä enää tälle viikolle lenkille ja muutenkin taas osattava rauhoittaa tuota yli-innokasta aerobisen treenaamista - on se kumma ettei sitä ikinä opi ! Päivän olkapäätreeni sujui sitten jo tosi hyvin yhden ylimääräisen lepopäivän ansiosta. Sunnuntain hiilaripäivää tässä vaan innolla odottelen :D Torstai 11.8.2011 Tehopäivä jaloille - aamulenkki, takareisitreeni ja kahden tunnin hieronta ! Nyt kun voisi vaan ottaa loppuillan rennosti, mutta on vaan lähdettävä töihin yötä valvomaan... Hieronnassa meinas taas itku päästä, oli sen verran krampissa pakaralihakset :( Huomenna jos pitäisi ihan vaan tehovenyttelypäivän salilla ja sitten taas viikonloppuna raudan kimppuun... Maanantai 8.8.2011 Viikot vähenee ja paino putoaa vajaan puolen kilon viikkotahtia. Hiilariviikonloppu oli ja meni ja tulikin tankattua oikein hyvin. Loppuviikko alkoi olla jo aika vähillä energioilla, eikä treeni väliin meinannut kulkea sitten ollenkaan. Ja ajatuksissa pyöri vaan ruoka... Tänä aamuna ei kyllä tee mieli ruokaa ollenkaan, lenkille tekisi mieli, mutta aamuvuoro töihin kutsuu ja sataa vettä kaatamalla, töiden jälkeen treenaamaan etureisiä ja on se kumma jos ei riitä energiaa !! - Huomen aamuna taitaa aamulenkki sitten kutsua viiden tienoilla :) Kylläpä saikin aivan mielettömän paineen lihakseen treenissä. Etureidet oli niin pumpissa, että oli vaikea fillaroida salilta kotiin! Tankkaus meni siis perille. Kyllä taas jaksaa :D
Keskiviikko 27.7.2011 Viikonloppuna tuli tankkailtua kiitettävästi ja hiilaripäivät tuntuu tänä vuonna todella toimivan. Lihakset tankkautuu hyvin ja treeni menee perille ja voimatasokin on pysynyt ennallaan. Voisiko dietti enää paremmin edetä :) :) Keskiviikko 20.7.2011 Eilen InBody-mittauksessa ja tulos yllätti todella positiivisesti. Dieetti toimii ja rasva palaa. Verrattuna viime vuoteen näissä rasvoissa oltiin vasta syyskuussa ! Eli rasvaprosentti oli jo nyt 8.5 %. Tästähän tulee vielä hyvä... Päivä jatkui kahden tunnin hieronnalla ja huomaa, että kehon rasvojen vähentyessä myös paikat jumii herkemmin. Hyvillä mielin odottelemaan viikonloppua ja hiilaripäivää :) Keskiviikko 13.7.2011 Viisi dieettiviikkoa takana ja painoa tippunut vajaat nelisen kiloa. Viikko sitten keksin alkaa käyttämään Spiruliina-leväjauhetta, josta luvataan paljon kaikkea hyvää ja hyödyllistä mm apua rasvanpoltton, aineenvaihduntaan, elimistönpuhdistukseen, vastustuskykyyn jne. Ensimmäsiet annokset tuota sinivihreää litkua saivat kyllä yökkimään niin, että vihreäteekin oli jo hyvää sen rinnalla. Nyt on makuun jo tottunut, eikä kummallisen makuisen litkun alas saaminen tuota vaikeuksia :) Eikä siitä ainakaan haittaa ole ollut ! Eilen kävin taas kerran hierottamassa jalat, ja alkaa pikkuhiljaa jo nauttimaan hieronnasta, kun ei koske NIIN paljoa. Vaatii kyllä hieronnan jokatoinen viikko, että pysyy kunnossa, vaikka venyttelenkin enemmän kuin koskaan aiemmin. Ensi viikolla olisi tarkoitus tsekata taas kuntoa ja InBodyn lukematkin kiinnostaisi kovasti :) Perjantai 24.6.2011 Kahden aikaan viime yönä heräsin, kun oli aivan järkyttävä NÄLKÄ ! Ei voinut muuta kuin laskea tunteja aamuun, että pääsee aamulenkille ja sitten syömään... Kuuden jälkeen Puijonportaisiin ja sitten aamupalalle, johon kuului tänä aamuna ruisleipää :) Viikko on mennyt tosi matalilla hiilareilla ja aamupalalla olenkin syönyt uutta vähähiilihydraattista leipää, jossa yhdessä sivussa vain 3g hiilareita. Päivän hiilihydraatit pyörineet 50-60 grammassa. Ja tänään on se päivä kun saa syödä, vähästä sitä ihminen on onnellinen :D Maanantai 20.6.2011 Aamulenkki Puijonportaissa kaatosateessa...eipä tarvitse hätäillä rannalle lähtöä tällä lomalla :( Aikaa siis siivota koko kämppä lattiasta kattoon. Painoa oli viime viikolla lähtenyt 400g, ihan ok. Mutta hieronta ja venyttely ovat kyllä tuottaneet tulosta - ensimmäisen kerran elämässäni eilen sain venytettyä itseni spagaatiin ! Viikonloppuna tuli myös suunniteltua vaparin koreografiaa ja musiikkikin aika varmasti valittu...elikkä eipä muuta kuin harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua... Tiistai 14.6.2011 Ensimmäisen diettiviikon tulos -1,6kg. Kisabikineiden kangas ja koristelutkin on valittu ja sovitukseen tulevat jo kenties ensi viikolla. Kaikki ajoissa valmiiksi ja järjestykseen niin matkanvarrella vähemmän stressiä. Syksyn kuvauksetkin jo hyvällä mallilla järjestyksessä... Torstai 9.6.2011 Kahden tunnin piina Villen kidutuspöydällä ohi = jalat hierottu tänään. Ja muuten sattui aivan älyttömästi. Hammasta purren koettelemuksesta selvisin ja voimattomilla jaloilla vielä pyöräilin kotiin. Ja vapaaehtoisesti ensi viikolla uudelleen samaan kidutukseen, toivottavasti reidet jo hieman pehmenneet tämän päivän jälkeen... Katsotaan, kuinka seuraava reisireeni perille menee ! Keskiviikko 8.6.2011 Eilen aamulla piti ihan LadyLinelle mennä InBody mittaukseen, kun juuri olivat tällä viikolla Gymin laitteen sinne vieneet. No ei muuta kuin keskustaan sitten ja toimihan se niinkin. Lukematkin näyttivät paremmilta kuin vuosi sitten diettiä aloittaessa :D Rasvaa oli nyt puolikiloa vähemmän ja rasvaprosentti 12.4 %. Lihasta oli tullut lisää ihan mukavasti ja ensimmäistä kertaa kehon rakenne ylä- ja alakehon kesken oli tasapainossa, eli jalkareeni ei ole mennyt hukkaan. Dietin aloittaminen ei ole tuottanut pahempaa tuskaa. Pari päivää vasta takana, mutta tuntuu siltä, että ei ole nälkä vaikka olisi jo ruoka-aikakin, kummallista ! Kaksi aamulenkkiä olisi viikossa tarkoitus tässä vaiheessa tehdä - kunhan malttaisin olla enemmän tekemättä... Ja ihanat helteet alkavat juuri sopivasti kun jään huomen aamulla yövuorosta vapaille ja LOMALLE :D Lauantai 4.6.2011 Jos nyt en ole panostanut kehonhuoltoon niin ei sitten koskaan ! Hieronnat jatkuu yhä ja treenit tuntuukin oikeesti menevän paremmin perille. Sen lisäksi kävin eilen naprapaatilla ja nyt on nikamatkin ojennuksessa. Sieltä löytykin syyt niin oikean takareiden voimattomuuteen kuin oireilevaan kyynärniveleenkin - ja melkein kaiken alku on tuo niin ihana notkoselkä :) Nyt vaan sitten ahkeraan venyttelyjä ja lisää hierontaa niin eiköhän se tästä ! Malttamattomana jo odottelen maanantaita ja dietin alkua...ja tiistain InBody-mittausta !!!! Perjantai 20.5.2011 Eilen illalla tuskaiset pari tuntia hierontapöydällä... hierontavuorossa oli jalat ja uskomattoman kipeetä teki. Mutta kestän kaiken (melkein) jos se auttaa ! Hieronnan jälkeen saunaan ja vähän venyttelyjä eikä aamulla olleet hieronnan jäljiltä edes kipeät. Ei muuta kuin aamulenkille Puijon portaisiin. Tuleva diettikin tuli eilen suunniteltua ja aloituspäivämäärä määritettyä, muutoksiahan varmasti matkanvarrella tulee, mutta edetään sen mukaan miten toimii... Ens maanantaina katsotaan kuntoa biksut päällä talven jäljiltä ja katsotaan mihinkä pitää vielä erityisesti panostaa - hui... Pari viikkoa vielä ja dietti alkaa, silloin myös InBodyyn kuulemaan lukemat :) Tiistai 17.5.2011 Eipä ole aikoihin etureisitreeni tuntunut näin kipeinä jaloissa :) Luulempa että hieronta on nyt tehnyt tehtävänsä ja reeni meni kunnolla perille. Jos jaloissa tuntuu hyvältä niin käsi sitten oireilee...oikea kyynärpää kipuilee niin että katsottava treeniliikkeitä ja -painoja tarkkaan, mitä pystyy tekemään. Vaiva jatkunut jo pari viikkoa, liekkö tenniskyynärpäätä, mutta jospa se menisi ohi... Perjantai 6.5.2011 Hierontaprojekti on jatkunut, sen verran lihakset ovat tukossa... jalkoja on nyt käsitelty kolmeen kertaan, ajassa viisi tuntia ! Pikkuhiljaa alkaa lihaskalvot antamaan jo periksi, mutta vielä riittää työtä. Eilen ensimmäinen käsittely yläkertaan, eikä sielläkään kuulemma ihan löysää ole eli ensi viikolla projekti taas jatkuu :) Siihen nähden ihmeen hyvin ovat kyllä treenit kulkeneet, mutta taisi olla jo korkein aika aloittaa tuo "remontti" !!! Tiistai 19.4.2011 Aamulla suoraan yövuorosta hierojalle :) Kokeilin aivan uutena sidekudoshierontaa/lihaskalvohierontaa ja kylläpä on aivan huippuhyvä hieronta. Lihakset vaan niin tukossa, että tunnin ajalla ennätti vain pohkeet, takareidet ja ristiselän alueen käsitellä. Tästä viisastuneena torstaina jatketaan kahden tunnin sessiolla. Onhan se kumma jos ei ala jumit aukeemaan :) Uusi Bodaus-lehti ilmestyy muuten 27.4, missä viiden sivun juttu... Sunnuntai 3.4.2011 Kämmen mustelmilla iltapäivällä salille... onneksi oli se takareisitreeni vuorossa, joten ei hirveästi tarvinnut peukaloa punttien kanssa rasittaa. Eikä yhtään enempää askelkyykkyä olisi noussut, päälle vielä reidenkoukistajia maaten ja istuen ja lisäksi pakarakoneella takapotkuja niin kyllä tiesi tehneensä... huippufiilis ! Lauantai 2.4.2011 Ei sitten kiva ollenkaan :( Hyvin meneillään oleva treeniputki ja takareisitreenipäivä muuttui ylimääräiseksi lepopäiväksi. Varokaa siis liukkaita kelejä!! Eilen illalla töistä lähdettyä tuli vedettyä lipat ja siinä taittui peukalo niin, että nyt turvoksissa ja tummanpuhuva toinen nivel... lääkärissä en tietenkään käynyt, toivoa vaan sopii, että paranee pian. Mitään ei oikein kärsi puristaa eikä painaa. Mutta toivottavasti huomenna jo pääsee reenaamaan ja lopettelemaan tämän tositosi pumppikierron. Jokainen sarja on tehty 30 toiston sarjana ja etureisitreenin jälkeen oli pari päivää reidet "hieman" tukossa ! Oikein innolla odotan, että saan ne takareidetkin askelkyykättyä viimeiseen asti... Sunnuntai 27.03.2011 Olimpa erittäin otettu perjantaina, kun sain henkilökohtaisen kutsun NAC:lta osallistua FIBO-messuilla Saksassa järjestettäviin figure-kisoihin ! Palkintona voittajalle 3000 euroa ! No, eihän se tietysti minulle kisa-aikataulullisesti ole mahdollista, mutta kuulemma olen tervetullut kisaan myös vuoden päästä. Katsotaan... Viikonlopun ohjelmaan kuulunut myös vastaaminen BODAUS-lehden haastattelukysymyksiin, henkilökuvaa tulossa seuraavaan lehteen :) Tällä viikolla ahkeroinut myös aamulenkkien suhteen, takana kolme Pujonportaiden kiipeily aamua, hyvä minä ja jaloissa tuntuu! Perjantai 18.3.2011 No niin, nyt muuten kuvagalleriassa uusimmat kuvat saa avattua suurempaan ikkunaan ! Ja kovasti on treenattukin, aerobista myös - tälle viikolle olen käynyt kolme aamuaerobista, vaikka en nyt dietillä kuitenkaan vielä ole. Tekee kuitenkin aineenvaihdunnalle hyvää! Ja kieltämättä painon nousu ärsyttää... Kyllä se siitä... Keskiviikko 9.3.2011 Kaksi ensimmäistä punttitreeniä ohi ja lihakset kipeinä... ainakin treeni on mennyt perille. Salillekin oli tullut loman aikaan uusia laitteita ja kauan kaivattu pakaralaite on aivan huippu! Sillä jos ei tulosta synny niin ei sitten millään... Treeniä häirinnyt tässä vielä vähän pieni kuume ja vatsatauti - Intian pöpöt ei saaneet vatsaa sekaisin vaan nämä kotoisat säikäyttivät. Yhtäkkiä nousi korkea kuume, lihaskivut, päänsärky ja maha sekaisin - siitähän oli vain yksi johtopäätös - malaria, sen verran ne itikat siellä söivät... no, toivottavasti ei, mutta ensimmäisenä se kyllä kieltämättä tuli mieleen, vaikka malarianestolääkitys vieläkin menossa. Lauantai 5.3.2011 Treenit ovat jääneet sitten jokseenkin vähiin viimeisen reileun kahden viikon aikana ! Ohjelmassa on ollut lomailua Intiassa ja palautuminen ainakin on ollut täydellistä :) Mahtui lomaan jopa yksi salitreenikin paikallisella Gymillä... Paikan löysimme ystävällisten Intialaisten opastuksella ja salillahan treenasi tietysti ainoastaan miehiä, joten heille oli aikamoinen ihmetys nähdä naisia treenaamassa. Paikallinen Gymi oli kyllä ihmetys myös ihan itsellekin, sandaalit vain pihalle ja avojaloin treenaamaan - paikallisten tyypillisin treenivaate oli farkut ja joillain jopa suorat housut, muutamalla edistyksellisellä verkkaritkin! Laitteita oli paljon saatu mahtumaan pieneen tilaan, hankittu varmaan joskus vuonna yksi ja kaksi ja huolto ja puhtaanapito saattanut jäädä muutaman kerran väliin. Mutta ei kun treenaamaan ja kyllähän sai yläkerran treenattua pumppiin ja selkäjumit jäivät salille - joten ei aina viimeisenpäälle kalliit ja hienot laitteet takaa treenitehoja! Kyllä ne Intialaisetkin kovasti yrittävät treenata, mutta liekkö metodeissa vikaa kun tulosta ei oikein näy... kovaa huhkimista ja painojen liikuttelua... Paikallisten keskuudessa kyllä herätti ihmetystä nainen, jolla on lihaksia - tarjolla olisi ollut myös bodyguardin hommiakin :) Treenivinkkejä kyseltiin ja kiinnostuneita olivat myös ravintopuolesta. Pitäisköhän lähteä Intiaan ja perustaa kuntosali jossa oma puoli myös naisille, koskapa naisetkin siellä olisivat kiinnostuneita treenaamisesta ;) Omat treenit aloitettava kuitenkin maanantaina oikein todenteolla, viikonloppu menee toipuessa matkanteosta ja töissä yövuorossa ! Vaa´alla en uskalla edes käydä muutamaan viikkoon...
Sunnuntai 6.2.2011 Pumppikierto takana ja voin sanoa, että kahdenkympin sarjat ovat kyllä aikamoista kidutusta! Mutta se kidutushan tietää kehitystä... Viikkoon mahtui myös pari saliohjausta ja perjantain nyrkkeilyn testaus ja ainakin hiki tuli säkkiä hakatessa. Ja sen session jälkeen pohjaton nälkä! Tuosta voisi hyvinkin tulla uusi harrastukseni ;) Keskiviikko 2.2.2011 Eilisen etureisitreenin jälkeen aivan järjettömän kipeät jalat... levääkyykkyä, hack-kyykkyä ja reisiojentajaa 20 toiston sarjoina pisti hengästyttämäänkin, mutta tulos tuntuu hyvältä :) Olisi mukamas nukkumapäivä yövuoron jälkeen, mutta kun ei osaa nukkua ! Huomenna aamusta saliohjaus ja iltapäivällä omat olkapäätreenit, perjantaina kädet ja sen jälkeen lupasin lähteä vielä kokeilemaan nyrkkeilyä...mitähän siitäkin tulee :) Lauantai 29.1.2011 Pudotussarjakierto saatu tehtyä ja lihakset on kyllä nyt kipeät, varsinkin eilisen takareisitreenin jäljiltä. Treenin jälkeen vielä tunti luistelemassa ja tuntui hieman jaloissa. Tällä viikolla kävin myös kiropraktikolla, edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt jo puolitoista vuotta. Alkoi askelkyykyt taasen polveen koskemaan siihen malliin, että oli aika mennä suoristamaan rankaa. Ja entisenlaiset klikithän sieltä löytyi - lantio kiertynyt ja alaselässä lukko niinkuin rintarangassakin. Tänään sitten taukopäivä salilta, vähän niinkuin herkkupäivä, reilun tunnin lenkin sentään kävin tekemässä, jottei ihan löysistyisi... Maanantai 17.1.2011 Perustreeniä salilla kolmella erilaisella kierrolla, näillä on vuosi alkanut. Vuoden vaihteessa tein vielä aerobista, juoksuakin aika paljon, taitaa vain olla tuo jalkakäytävä liian kova alusta - pohkeet ovat olleet siitä lähtien aivan tukossa. Siitä viisastuneena siirtynyt crossarilla polkemiseen ja muut lenkit tehnyt reippaasti kävellen. Tänä aamuna tunnin kävelylenkin jälkeen hierojalle ja sai kyllä pohkeet hierottua hyvin :) Salilta taukopäivä ja ylimääräisen energian purin sitten talven ensimmäiseen luisteluun ! Tunti hokkareilla jäällä, toivottavasti huomenna tuntuu edes jossain. Luistelu tuntui niin hyvältä, että täytyypä harrastaa sitä ihan useamminkin, jos vaan säät ovat suosiollisia. Lauantai 1.1.2011 Uusi Vuosi ja uudet tavoitteet :) Treenit ovat lähteneet sujumaan hyvin. Uutena lisäravinteena olen aloittanut Finnmaxin uusimman tuotteen D-AspaMaxin. Ollut käytässä nyt kolmisen viikkoa. Nostaa ainakin kehon lämpötilaa ja voimaakin tuntuu olevan ihmeen paljon! Lisäksi parantaa palautumista. Kannattaa kokeilla, varsinkin miehillä tuotetta testattu ja todettu hyväksi! Treeniäkin tarkistettu ja mukaan lisätty uusia liikkeitä, joilla muokata vielä puutteellisiksi katsottuja osa-alueita. Näillä suunnitelmilla kohti unelman täyttymistä... Sain nyt uudisteltua näitä sivujakin ja laitettua uusia kuvia (paljon sitä on jo ehditty kyselläkin) ja ihan "itseopiskeluna", mutta gallerian kuvat vielä vaiheessa, kunhan opin, miten kuvat ohjelmoidaan niin, että voi klikata suuremmaksi... Tiistai 7.12.2010 Tänään lopultakin pääsi liikkeelle oikein kunnolla. Viikko mennyt kipeenä, eikä ole pystynyt oikein tekemään mitään ja olo on ollut sen mukaan turvoksissa... Tänä aamuna kuitenkin heitin aamulenkin ja sen jälkeen salille! Jopas tekikin hyvää :) Tästä se taas lähtee ! Tiistai 30.11.2010 Mennyt viikonloppu oli kertakaikkiaan aivan uskomattoman hieno! Torstaina matka kohti MS Universekisaa alkoi matkalla Helsinkiin ja yön yli siellä nukuttua lento Hampuriin aamukoneella. Aamupalaa ei ollut vara syödä enempää kuin yksi riisikakku ja pari kananmunanvalkuaista, sillä punnituksen painoraja oli todella lähellä. Kisaseurueeseemme kuului tällä kertaa kaksi kilpailijaa ja kolme huoltajaa. Matka sujui hyvin ja lentokentällä oli kisajärjestäjä kyltteineen odottamassa ja taksi vei meidät Park-hotelliin. Aikaisesta saapumisesta johtuen näytti siltä, että huoneita saadaan vielä odotella, mutta yllätykseksemme saimmekin huoneenjo kymmenen aikaan ja pääsimme lepäämään ennen punnitusta ja mittausta, jonka oli määrä alkaa yhdeltätoista. Positiivinen yllätys oli se, että kisajärjestäjät tunnistivat heti meidän olevan Suomalaisa ja pääsin ensimmäisenä kilpailijana puntarille. Pituusmittauksessa paljastui, että dietti ja nesteenvähyys oli kutistanut mittaani sentin verran ja sehän tiesi sitä, että saan painaa vähemmän... vaatetta vähenneltyä vaaka näytti lukemaksi 51,1kg eli 200g alle painorajan 51,3kg ! Rekisteröitymisen ja kisamusiikin luovuttamisen jälkeen olikin kiire syömään, olihan siitä ruhtinaallisesta aamupalasta aikaa jo melkein kuusi tuntia !!! Perjantai päivä kului maltillisella tankkauksella, kunnon seuraamisella ja parilla kävelylenkillä sekä maalaamispuuhissa. Kunto näytti edistyvän hyvää vauhtia ja reisissäkin alkoi verisuonet nousta uskomattomasti pintaan. Stressistä ei tietoakaan, joten valmistautuminen seuraavaan päivään tuntui todella hyvältä. Illalla ajoissa nukkumaan... Aamuherätys kello kuusi ja täysi tohina päälle - kunto näytti hyvältä, joten suihkuun hiusten pesuun ja laittautuminen kisaan alkoi. Pientä hiilaritankkausta väliin ja lopultakin meikki ja kampaus valmiina, välillä meinasi uskoa kampauksen onnistumiseen kylläkin loppua. Kiitos itsepäisten hiussuortuvien ja Saksalaisen veden laadun... Mutta uurastuksen jälkeen kaikki hyvin ja olimme kisapaikalla kymmenen aikoihin. Pukuhuoneet olivat jo tietysti tupaten täynnä, eikä sijaa meinannut löytyä mistään, pari kertaa paikkaa vaihdettuamme saimme lattiapläntimme vallattua. Oma Figure sarjani pääsi lavalle puolen päivän jälkeen. Kilpailijoita oli sarjassa enemmän kuin koskaan - 20 naista ja kaukaisimmat olivat tulleet Brasiliasta ja Uudesta Seelannista saakka. Tässä näkyykin se, miten paljon tätä kisaa arvostetaan maailmalla. Ja kisan taso oli aivan uskomaton, kaikki näyttivät aivan upeilta. Lavalle päästyämme, kilpailijat otettiin numerojärjestyksessä viiden ryhmissä anatomisiin veratailuihin. Sen jälkeen alkoi varsinainen KISA eli pakollisiin poseerauksiin pyydettiin ne, joilla on todelliset mahdollisuudet pärjätä skabassa. Näin ollen en ollut oikein uskoa korviani, kun minut pyydettiin ensimmäiseen vertailuun ensimmäisenä koko rivin keskelle!!! Ja kun tämä toistui vielä kaksi kertaa, ei onnellani ollut rajoja - tuo kaikki tiesi vain hyvää... Alkukisan jälkeen edessä oli monen tunnin odotus ennenkuin olisi finaalien aika...sillä aikaa ehdimme mennä hotelliimme lepäilemään ja aika kului pääasiassa silmät kiinni jalat kattoa kohden. Pientä tankkausta ja jano olisi ollut aivan kaamea, mutta lupaa ei ollut juoda, kestettävä olisi vielä muutama tunti, ei vaihtoehtoja. Ajoissa lähdimme kohti kisapaikkaa ja odottelemaan finaalia. Lopultakin koitti se hetki, jolloin olimme jo lavan takana pumppaamassa ja kiitos kisajoukkueemme kannustuksesta, jotka valoivat uskoa ja hehkuttivat kuntoani. Huomasimme, että muutenkin olemukseni ja kuntoni herätti kisapaikalla huomiota, ihmiset jäivät tuijottelemaan ja jopa sormella osoittelemaan ja kuvia ottamaan... Lopultakin seisoimme lineupissa lavalla ja viimeisten poseerausten jälkeen tuomaristo kertoi finalistien nimet, jotka saivat poistua valmistautumaan vapariin. Ja tietysti olin heidän joukossaan!!!! Vapari sujui hyvin Lady Gagan ja Alejandron soidessa. Kaikkien kuuden finalistin esitettyä vaparinsa, seisoimme odottamassa tuloksia, nimi nimen jälkeen ja aivan uskomaton tunne kun seisot vielä lineupissa ja jäljellä on vain kaksi... The second place Finland Anne Keränen ja olin todella onnellinen! Palkintoa jakanut tuomari kertoi pokaalia ojentaessaan, että olin hänen suosikkinsa. Toinen sija maailmalla niin arvostetussa ja kovassa kisassa kuin NAC MS Universe on todella hieno saavutus ja arvostan sitä tämän hetkisellä kisaurallani kaikkein eniten. Rivien välistä voi varmaankin lukea jotain... Kisan jälkeen ansaitusti leipää ja limpparia pukuhuoneessa, mutta vielä jo avattu Cocispullo kädessäni luovuin siitä kun muistin, että valokuvia pokaalin kanssa on saatava ennenkuin maha pullottaa... Kisapaikalta poistuimme joskus puoli kymmenen aikaan, sitten vuorossa ruokaa !!! Seuraavana yönä hektinen olotila jatkui ja nukuin ehkä vajaan tunnin, uni ei kertakaikkiaan tullut eikä väsymyksestä tietoakaan. Elimistö kävi ylikierroksilla ja adrenaliinia oli varmaankin sen verran veressä... Kotona sunnuntai iltana. Maanantaina ei vielä voinut rentoutua täysillä. Yhdeksältä kampaajalle ja meikkiin ja loppupäivä kului kuvauksissa. Eli uusia ja todella hienoja kuvia on luvassa :) On myös hienoa huomata, kuinka ihmiset ovat seuranneet maailmalla urani kehittymistä. Monen maan kisajoukkueesta tultiin kertomaan, että olen huimasti kehittynyt ja kuinka iloisia he ovat puolestani. Torstai 25.11.2010 Eilen viimeiset treenit, olo oli paljon pirteämpi kuin ennen ekaa kisaa. Niin myös kunto! Pidempi ja maltillisempi tankkaus systeemi tuottaa tällä kertaa tulosta. Nyt vain jännätään huomista punnitusta... Tänään vain taas viimehetken asioiden hoitoa ja vähäistä matkaevään laittoa ja seiskalta lähtee lento Rissalasta kohti Helsinkiä ja aamulla sitten hyvissä ajoin lento Hampuriin. Hotellimme on hyvätasoinen jo entuudestaan tuttu hotelli, jossa järjestetään myös kisojen rekisteröinti, punnitukset ja mittaukset, joten helpottaa rutiineja sekin. Lauantaina kisat alkavat kymmeneltä ja minun sarjani nousee lavalle kahdeksantena. Luottavaisin mielin matkaan :) Tiistai 23.11.2010 Aamupaino oli laskenut tankkaamisesta huolimatta, eli hyvin lähti siis hiilarit imeytymään. Niimpä sitten oikein hyvillä mielin aamulenkille ja sen jälkeen aamupalalle, jossa pitkästä aikaa jotain hiilihydraattia :) Vähän, mutta kuitenkin! Puuroa en ole saaanutkaan pariin kuukauteen ja leivästkin taitaa olla jo kuukausi aikaa...sitten ensi viikolla! Aamusta heti salille treenaamaan rintaa, olkapäitä ja selkää, ja taas oli nälkä. Huomenna viimeinen aamulenkki ja salilla vielä hauis/ojentajatreeni ja sitten onkin treenit treenattu. Lähtöä odotellessa... Maanantai 22.11.2010 Kisaviikko käynnistyi. Aamupaino oli 200g alhaisempi kuin edellisen kisaviikon maanantaina ja kunto sitämyöten kireämpi, vaikka lihakset ovatkin nyt täydemmät. Hyvältä siis tässä vaiheessa vaikuttaa. InBodyn tulokset eivät olleet parissa viikossa muuttuneet mihinkään suuntaan. Kisaviimeistely tehdään tällä kertaa hieman toisella tapaa kuin Sloveniaan valmistautuessa. Jotta lihakset täyttyisivät kunnolla niin varsinaista tyhjennystä ei tehdä ja tankkaamaan aloin varovaisesti jo tänään. Vielä kaksi aamulenkkiä tälle viikolle ja kaksi salitreeniä niin kaikki olisi sitten tehty... Sunnuntai 21.11.2010 Viimeinen varsinainen diettiviikko ennen viimeistä kisaviikkoa alkaa olla takana päin. Viime viikonlopun nestekertymästä on päästy eroon ja paino on taas alle kisapainon. Aamulenkkejä on tullut heitettyä viitenä aamuna ja punttitreenit neljänä päivänä, voimat alkaa olla pikkuhiljaa hiipuneet eli treenipainot pienenee... Perjantaina kävin vielä treenin jälkeen hierojalla ja kylläpä puolentoista tunnin hieronta tekikin hyvää ! Jaloissa lihakset aika kireellä, venyttely ei oikein tuota tulosta kun ei kärsi venytellä ilman, että lihakset paukahtelee ja sitten onkin paha juttu. Eilen treenin jälkeen otettiin sitten Gymillä ns. treenikuvia. Puolentoista tunnin kuvaussessio kävi sekin kyllä työstä! Mutta hienoja kuvia tulossa :) Seuraavan kisan jälkeen otetaan taas lisää kuvia ns. studiokuvia - teema olkoon vielä salaisuus...mutta eilen illalla sain tuunattua kuvausasun valmiiksi! Huomenna alkaa viimeinen viikko tämän vuoden projektista, aamulenkkiä ja sitten salille kunnontsekkaukseen ja viimeiseen Inbodyyn. Sen jälkeen edessä olisi jalkatreeni, voi olla jo aika raskasta ! Mutta kyllä tämä vielä jaksetaan loppuun saakka :) Maanantai 15.11.2010 Rankka viikonloppu takana ja tämä päivä onkin mennyt siitä toipuessa. Viikonlopun tuomisina IBFF:n MM-kisoista Slovenian Koperista oli sitten pronssi sija. Sijoitukseen olen tyytyväinen, voittaja oli Unkarilainen, joka voitti myös OverAll:n ja hopeaa otti Italialainen. Molemmat olin jo ennakkoon netistä katsonut todella koviksi vastustajiksi. Kisajoukkueemme oli pieni eli minä sekä huoltajani Jaana sekä kehonrakentaja Oinosen Sami Joensuusta. Kisajärjestelyt sujuivat melko täydellisesti, meitä oli Italiassa Triesten lentokentällä vastassa autokuljetus. Koperiin päästyä meidät vietiin heti kisajärjestäjän luo paikalliselle salille, jossa liiton presidentti Dusko otti meidät vastaan lämpimästi ja saimme hoidettua kilpailuun rekisteröitymisen. Sen jälkeen auto vei meidät hotelliimme ja loppupäivä oli vapaata kilpailuun valmistautumista. Päivä kuluikin sitten tankkaillessa, väriä laittaessa, makoillessa ja pari lenkkiä heittäessä. Aamulla oli herätys ollut aikainen, kolmen jälkeen, joten illalla uni maistui ajoissa. Seuraavana aamuna ei ollut onneksi kiirettä kisapaikalle, joka oli muuten aivan kävelymatkan päässä hotellistamme. Sai rauhassa meikata ja laittaa hiuksia ja valmistauta ennenkuin lähdimme ennen puolta päivää kisapaikalle. Figure-sarja alkoi klo 13.50. Kuntoni oli omasta mielestäni todella hyvä - kireä ja lihakset olin saanut tankattua täyteen. Olo lavallakin tuntui tosi hyvältä. Finaali oli vasta ilta kahdeksalta, joten odotteluaikaa oli niin paljon, että ehdittiin hotellille lepäilemään. Päivän mittaan kunto näytti parantuvan ja finaalilavalle oli ilo astella kuulemaan tuloksia. Pronssikorokkeelle nouseminen tuntui siinä vaiheessa hieman pettymykseltä, mutta nyt kuvia katsellessa huomaan, että tuomarit ovat olleet aivan oikeassa! Kova oli vastus ja pronssi on todella hyvä saavutus! Kisan jälkeen olikin sitten lupa jo syödä ja syömäänhän sitä mentiinkin. Sen jälkeen ehti jopa neljä tuntia nukkua ennenkuin oli herätys aamu neljältä... Meille oli luvattu kuljetus takaisin Triesten kentälle, mutta kyytiäpä ei sitten kuulunutkaan ja jouduimme tilaamaan taksin. Odotteluun oli tuhraantunut sen verran aikaa, että ehdittiin jo pelätä, ennätetäänkö lennolle... Loppu hyvin kaikki hyvin, kentälle ehdittiin ajoissa ja lento Muncheniin sujui hyvin ja sieltä lento Helsinkiin ja vielä lento Kuopioon ja lopultakin kotona :) Puoli vuorokautta matkantekoa ja neljän eri maankamaralla tuli tallattua. Sloveniasta ystävällisesti anteeksi pyydeltiin, kun luvattu kyyti kentälle oli pettänyt kuljettajan nukuttua pommiin... Tänä aamuna sitten palattiin normaaliin päiväjärjestykseen. Aamulla Puijonportaisiin aamuaerobiselle. Nesteitä oli vain keho onnistunut keräämään siinämäärin, että ei mainannut omiin nahkoihinsa mahtua! Paluumatkalla tuntui jo, että oikea jalka raahautuu vain tunnottomana mukana. Olo muutenkin on ollut väsynyt ja aika "pihalla". Päivä mennytkin sitten palautuessa ja ylimääräisistä nesteistä eroon pyrkiessä. Huomenna sitten salille jälleen treenaamaan ja valmistautuminen seuraavaan kisakoitokseen täysillä päälle! Kahden viikon päästä kaikki jo ohi. Torstai 11.11.2010 Viime yö meni aika pitkälle valvoskellessa ja nälässä pyöriessä... Aamu kuitenkin toi helpotuksen elämään, RUOKAA! Miten riisi ja kananmuna voikin maistua niin hyvältä ???? Päivä kulunut sitten tankkaillessa, pakkaillessa ja matkaeväitä kokkaillessa. Tankkausvaraakin tuli se pari kiloa, toivotaan, että riittää...huomennahan tuo punnituksessa selviää. Eli nyt eikun lähtöä odottelemaan, vielä jos kolmisen tuntia malttaisi :) Keskiviikko 10.11.2010 Ompas ollut kiireinen päivä ja voimat on ihan lopussa ! Aamulla vielä tein viimeisen aamuaerobisen tälle viikolle, luntakin oli tullut ihan kiitettävästi yön aikaan. Puijonportaissa oli kuitenkin hyvä kiipeillä, luksusta kun valotkin niin aikaisin (24h) päällä koska näkyy lumetus mäkeen olevan käynnissä. Sitten pitikin kiiruhtaa jo kynsien ja ripsien laittoon, missä sai aikaa kulumaan neljä tuntia! On se vaan miehillä helpompaa valmistauta kisaan... Ja sitten suoraan salille tekemään viimeiset tyhjennystreenit. Ja kyllä täytyy sanoa, että tyhjä oli jo olokin. Viimeisillä voimilla kävelin kotiin ja syömään yhden broilerinohutleikkeen, sillähän sitä jo pitkälle taas jaksoikin :) Paleltaa vaan kovasti! Huomen aamulla ei sitten enää lenkkiä tarvitse heittää. Saa alkaa tankkaamaan ja innolla odottaakin, että saa keittää jasminriisiä, riisikakkua ja banaania... NAM! Pakatakin pitäisi, toivottavasti muistan ottaa kaikki mukaan ja huomen illalla koittaa lähtö kohti Helsinkiä! Tämän valmiimpi ei voi enää olla ! Tiistai 9.11.2010 Paino oli tippunut eilisestä puoli kiloa eli tyhjennykset pelittää... Tänä aamuna taas Puijon portaisiin aamuaerobiselle ja vaikka lomalla olenkin niin aamulenkki tuli tehtyä jo kuuden ja seiskan välillä. Ei vaan nukuta! Toinen tyhjennystreeni salilla tehty myös - rinta, olkapäät ja selkä olivat vuorossa ja kummasti alkavat nuo raudat painamaan ! Ja nälkähän on se ainainen riesa... Maanantai 8.11.2010 Se oli sitten niinkuin ensimmäsiset tyhjennystreenit tänään. Päivä alkoi Puijonportaissa ja proteiinipitoisen pienen aamupalan jälkeen Gymille ja InBody-analyysiin... ja tulokset saivat minut aivan kananlihalle - rasvaprosentti oli 5.3% ja kiloina rasvaa 2,7kg. Lihasta analyysin mukaan tullut lisää jalkoihin ja pikkasen yläkropasta palanut. Täytyypä sanoa, etten ole koskaan ennen ollut näin huippukunnosssa lähdössä kisoihin, ja hyvältä tuntuu :) Mittausten jälkeen katsastettiin vielä bikinikuntoa ja sen jälkeen jalkatreenin pariin, hyvin vielä senkin jaksoi puurtaa. Tänään olisi ohjelmassa vielä kampaajalla käynti ja hiusten värjäys. Eli eikun sitten odottelemaan huomisia treenejä... Perjantai 5.11.2010 Se oli sitten viimeinen kello neljän aamulenkki tältä dietiltä! Tänään alkoi niin kaivattu ja odotettu loma :) Nyt voi keskittyä täysin valmistautumaan ensi viikon kisaan, joka on lauantaina ja matkaan lähdetään jo torstai iltana. Maanantaina aamulla In Bodyyn vielä tarkistamaan rasvatilannetta ja sitten ensimmäinen tyhjennystreeni. Alkuviikko tyhjennelään ja torstaina alkaa tankkaus. Sunnuntai 31.10.2010 Vapaa viikonloppu töistä ja suunnittelin nukkuvani aamulla piiitkään...vaan kun oli ollut koko viikko aamuvuoroa ja aamulenkkiä ennen töihin menoa niin lauantai aamuna heräsin heti neljän jälkeen, eikä uni enää tullut. Eli puoli kuudelta sitten jo lenkille. Lauantaille mahtui vielä etureisitreeni salilla ja solariumia. Sunnuntai aamunakaan ei osannut kovin pitkään nukkua, milloinkahan sitä nukkuisi??? Aamulenkin jälkeen aamupalalle ja siitä salille hauis/ojentajatreeneihin. Tälläkertaa superina ja hyvin menikin perille. Painoa tällä viikolla pudonnut 600g. Ensi viikolla pitänee jo harvennella aamulenkkien määrää. Kisapaino on jo alitettu ja nyt haetaan tankkausvaraa... Vielä olisi neljä työvuora ja sitten lomalle ja valmistautumaan eka kisaan - kalenteri näyttääkin kisaviikolla aika täydeltä- kampaajaa ym asiaan liittyvää menoa ja laittoa. Tyhjennykset ja lopultakin tankkaus :) Keskiviikko 27.10.2010 Aamulenkki heitetty ja otsalamppu oli miltei tarpeeton, oli niin hieno kuutamo! Maanantain kunto näytti niin hyvältä, että salilta palattua sain luvan loppupäivän tankata. Pitkästä aikaa ruokapäivä!!! Hyvää oli, mutta vatsa kutistunut niin, ettei oikein osannut sopivaa määrää syödä ilman että olisi mahaan koskenut...ennenkaikkea kun ruoka vielä maistui niin hyvältä! Eilen tuntuikin sitten loppujen lopuksi hyvältä palata porkkana-broilerilinjalle :) Ja siitä jatketaan... Maanantai 25.10.2010 Taas yksi viikko eteenpäin, painoa tippui kilo. Viikkoon mahtui kuusi aamuaerobista ja viisi punttitreeniä. Hierojallakin kävin peräti kaksi kertaa ja tekipä hyvää. Kasvava-/täysikuu sen sijaan pääsi kiusaamaan yöunia niin, että valvoin muutamana yönä pari kolme tuntia haaveillen, mitähän sitä sitten söisi kun se aika koittaa... Eilen salilla oli jo aika väsynyt olo, kun töistä aamuvuorosta vielä viikon viimeiselle treenille. Tänään katsotaan taas bikinikuntoa, mutta InBodyyn seuraavan kerran vasta kisaviikolla eli parin viikon päästä. Slovenian kisajärjestelijät tuntuvat olevan oikein miellyttäviä, sain sähköpostia, että Suomen joukkuetta odottaa lentokentällä kuljetus ja hotellihuoneet varattu ja siellä odotellaan joukkuetta saapuvaksi :) Maanantai 18.10.2010 Aamu alkoi tietysti aamuaerobisella kuinkas muutenkaan. Pienenevän aamupalan jälkeen vähän huilia ja sitten kohti Gymiä ja InBody-mittausta. Laite raksuttelikin mieleiseni lukemat - rasvaprosentti 7,8 ja kiloina kropasta löytyy vielä rasvaa 4,2kg. Kolmessa viikossa olen onnistunut sulattelemaan 1,2 kiloa rasvaa, uskomatonta!!!! Kisafiilis on aivan loistava. Toivottavasti loppu sujuu yhtä hyvin ja ongelmitta kuin tähänkin asti. Matkat Saksan-reissulle on varattu ja tänään varailen lentoliput ja majoitukset Slovenian matkalle... Kolme viikkoa vielä töitäkin ennenkuin alkaa loma ja eka kisaviikko... Lauantai 16.10.2010 Ensimmäistä kertaa näiden vuosien aikana tarvitsi aamulenkki "lumihangessa" tarpoa! Siis ensilumi tuli todella aikaisin, mutta toivottavasti sulaa pian pois. Joku innokas oli jo Puijolla ollut suksillakin liikenteessä. Aamulenkki olikin siten normaalia raskaampi, hyvä vaan - viimesille rasvoille kyytiä ! Maanantaina taas InBody-mittaukseen ja biksukuntoa tarkastamaan...Ei pitäs enää kauheesti olla tuota ylimäärästä. Tällä viikolla on sitten hiilarit olleet vähissä ja parin huonosti nukutun yön jälkeen eilen salilla alkoi olla jo hiukan väsynyt olo. Mutta reenit tuli tehtyä ja vielä vähän aerobista crossarilla treenin päälle. Ja kylläpä illalla kahdeksan aikaan jo uni alkoi maistumaan. Kymmenen tuntia unta ja tänään on taas pirtänä. Illalla yövuoroon ja sieltä suoraan aamuaerobiselle Puijon portaisiin olisi tarkoitus porhaltaa :) Maanantai 11.10.2010 Viikonloppuna Helsingissä FitnessExpossa ja oli todella hieno viikonloppu. Aika kului Finnmaxin osastolla kuin siivillä! Kiitos vain kaikille positiivisista kommenteista ja kannustuksesta tuleviin koitoksiin :) Tänä aamuna vaaka näytti hieman korkeampaa lukemaa, vähän oli nesteitä kertynyt :( mutta siitäpä aamulenkille ja parin päivän tauon ja palautumisen jälkeen aamulenkki kulki tosi keveästi. Aamupalalla taas muutoksia ruokavalioon, vähenee vähenee... Iltapäivällä salille olkapäätreeniin ja siitä suoraan hierojalle. Tiistai 5.10.2010 Viikossa painoa on nyt sitten pudonnut kokonainen kilo :) Ja se myös näkyy, kiristymistä on tapahtunut huomattavasti, mutta vielä pitää tapahtua paljon ennenkuin lavalle on asiaa. Tänään katottiin biksukountoa ja posetuksia ja hyvältä näytti. Vielä kuusi viikkoa aikaa saada tulosta. Vaatii kovaa työtä, mutta sehän tiedetäänkin ja siihen pystytään!!! Aamuaerobisen määrä pysyy kuudessa/viikko, hiilareita taas olen hiukan vähennellyt ruokavaliosta ja punttia entiseen tapaan salilla. Onneksi tällä viikola alkaa töissäkin helpottamaan, jopa useampi kuin yksi vapaapäivä peräkkäin tiedossa. Viikonloppuna peräti neljä vapaata ja silloin aion unohtaa työn kokonaan ja Helsinki ja Fitness Expo/Finnmaxin osasto kutsuu :) Tiistai 28.9.2010 Viime viikon painonpudotus ei nyt ollut sitten mitään mainittavaa... vaikka rehkin hullun lailla! Eilen kuitenkin kävin InBody-mittauksessa ja sen tulokset sentään olivat oikein positiivisia - rasvaprosentti alle kymmenen eli 9.8 % ! Kolmessa viikossa tapahtunut kuitenkin paljon, vaikka taas jumittaa. Jumitukseen lienee jo syynä levon puutekin - töissä on menossa seitsemän päivän työputki ja siihen viimeviikon kuusi aamuaerobista ja viisi salitreeniä niin jotenkin on ollut totaalisen väsynyt. Tänään pidän täydellisen taukopäivän kaikesta urheilusta, ei aamulenkkiä ei salitreeniä - vieroitusoireita... Mutta katsotaan, mitä se tekee painonpudotukselle... Keskiviikko 22.9.2010 Viime yönä tulikin nukuttua oikein kunnon unet, kymmenen tuntia! Taustalla ehkä hieman univelkaa, kun yövuoron jälkeen tiistaina ei saanut nukuttua kuin pari tuntia...heti yövuorosta suoraan Puijon portaisiin aamuaerobiselle ja sen jälkeen aamupalalle ja nukkumaan, mutta kuinka ollakkaan - naapuri aloitti juuri kylppärirempan! Eipä sitten nukuttukaan. Tänä aamuna heräsin sitten pirteänä aamulenkille ja hierojalle hierottamaan jalat. Iltapäivällä salille reenaamaan selkää, vuorossa pitkästä aikaa pudotussarjakierto ja raskasta oli viimeiset toistot!!! Huomenna vuorossa olkapäätreeni ja tietysti se aamuaerobinen... Sunnuntai 19.9.2010 Vapaa viikonloppu töistä ja on kyllä ollut aika väsynyt olo. Treeniä on tullut viikon aikaan tehtyä ihan kiitettävästi - kuusi aamuaerobista ja viisi kertaa salilla punttitreeniä. Painoa on pudonnut mukavasti 600 grammaa. Kovaa työtä vaatii kyllä ! Kolmen viikon tauon jälkeen taas hiilaripäivä tänään. Kiva olisi syödä, mutta lieneekö vatsa kutistunut kun ei mahdu juuri mitään ja on aivan ähky olo!!!! Aineenvaihdunta ainakin kiihtyy, kun koko ajan on kuuma!! Lauantai 11.9.2010 Oulun matkalla pystyin tekemään hyvin aerobiset treenit. Hotellissamme oli hyvä kuntosali crossareineen, joten keskiviikkoaamuna kello kuusi olin polkemassa crossaria tunnin verran :) Sitä edeltävänä iltanakin heitettiin melkein tunnin kävelylenkki. Paino ei ainakaan päässyt nousemaan. Ja tietysti kylmälaukussa kulki kahden päivän eväät eli aika monta kananmunanvalkuaista ainakin... Treenaamaan pääsin sitten omalle salille torstai aamuna. Tänä aamuna viikon viimeinen ja viides aamulenkki Puijolla ennen viittä, kai se pitää kohta otsalamppu viritellä kun meinaa olla vähän huono näkyvyys ! Tälläkään viikolla EI hiilaripäivää!!!! Tiistai 7.9.2010 Aikainen aamulenkki suoritettu ja samalla paluu Puijon portaisiin! Eilen katottiin kuntoa ja siihen tulokseen tulimme, että tahtia kiristettävä. Eli yksi aamulenkki lisää ja hiilareita vähemmäksi niin eiköhän tulosta ala syntymään. Pakko, ei nimittäin ole vaihtoehtoja, jos ei synny vielä sittenkään niin kiristetään lisää!!! Olkapäätreeni eilen kulki sen verran hyvin, että raskaan kierron ennätyskin tuli tehtyä pystypunnerruskoneessa, aika hyvin mielestäni :). Ja sunnuntaina etureisitreeni oli uskomaton, vaikka takana oli yövuoro töissä ja vain reilun kolmen tunnin unet ennen treeniä! Mistä tätä energiaa riittää aina näin dietillä??? Mutta nyt pakollinen parin päivän salitreeni tauko :( Suunnattava työporukan kanssa opintomatkalle Ouluun... Lauantai 4.9.2010 Tältä viikolta saa sitten hiilaripäivä jäädä pitämättä, kun vaa ́an lukemat eivät miellytä :( Torstai 2.9.2010 Viime viikon perjantaina Finnmaxin Markku kävi kuvaamassa Gymillä treenejäni ja siitä on tulossa osio Finnmaxin verkkosivuille blogi osioon, käykääpäs vilkaisemassa kunhan se on päivitetty. Viikko on kulunutkin sitten aivan tavanomaisesti salitreenien ja aamuaerobisten merkeissä. Treenit kulkee hyvin ja kaitpa sitä kiristyykin, tuntuu vaan taas siltä, että omat silmät on sokeutuneet katselemaan peilikuvaa. Maanantaina on tarkoitus vähän tsekata kuntoa. Torstai 26.8.2010 Eilen aamulla oli pitkästä aikaa käyttöä spinningpyörälle! Aikainen aamuaerobinen ennen aamuvuoroa oli ohjelmassa ja ulkona oli pimeä ja vettä tuli taivaan täydeltä! Kello oli 04.30 kun pyörän päälle kipusin... Onneksi töiden jälkeen ei ollut treeniä vaan välipäivä salilta. Tänä aamuna pääsi taas Puijolle normaaliin tapaan, mitä nyt oli kylmä ja vettä vähän tihuutti, mutta tähän on totuttava! Ja sitten salille selkää treenaamaan. Kisakalenteriinkin tuli päivitystä - tällä hetkellä näyttää siltä, että tie vie Slovakiaan MM-kisoihin, sitten PM-kisat joko Norjassa tai Suomessa ja lopuksi se SUURI tavoite eli MS Universe Saksassa!!!! Lauantai 21.8.2010 Treeniviikko alkaa olla lopuillaan. Vielä huomenna aamulenkki ja sitten tankkausta sunnuntai päivä ! Tällä viikolla kalorit ovat olleet hieman alempana ja välillä kyllä on ollut nälän puolella tosissaan... Treenit sen sijaan ovat sujuneet tosi hyvin, raskas kierto menossa eikä tuloksissa ole valittamista. Maanantai 9.8.2010 Olipas tukala viikonloppu - lauantaista sunnuntaihin yövuorossa ja oli todella KUUMA ja samaa ellei vieläkin pahempaa kuumuutta jatkui sunnuntaina, joten nukkumisestahan ei tietenkään tullut mitään. Nukuttua sain vain puolen tunnin pätkissä ja päivän tankkailinkin sitten hiilareita. Tämän aamun nestekertymä oli aikamoinen ja amulenkillä hiki virtasi kiitettävästi. Salilla katsottiin koutsin kanssa kuntoa ja poseerauksia - kaikesta turvotuksesta huolimatta hyvältä näytti ja uudet poseeraukset OK. Sen jälkeen olkapäätreeni ja kylläpä menikin perille! Tänään vielä hierojalle pitkästä aikaa. Perjantai 6.8.2010 Tänä aamuna siis oli aika InBody-mittaukseen ja jälleen kerran tuo masiina antoi yllättäviä tuloksia. Herääkin kysymys, kuinka luotettavia tuloksia sillä saa? Kolmessa viikossa olen saanut takaisin edelliseen mittauskertaan menetetyn lihasmassan! Onhan se hienoa, jos tuolla treenin muutoksella oli noin suuri vaikutus, mielenkiinnolla seurataan uusia mittaustuloksia :) Mutta ei muutos ainoastaan mittarissa näy, kyllä se peilistäkin paremmalta vaikuttaa. Ainakin tuloksella oli positiivinen vaikutus mielialaan ja dietti jatkuu hieman vähemmällä stressillä... Maanantai 2.8.2010 Viime viikon treenit kulkivat itsellenikin yllätyksellisen hyvin, siis vähemmän toistoja ja enemmän painoja! Ja aamulenkit olen tehnyt matalemmalla sykkeellä. Jopa oma kriittinen silmäni sanoo, että paremmalta näyttää peilistäkin. Eilen taas treenin jälkeen tankkailua ja oli aivan pakko käydä illemmalla vielä heittämässä kävelylenkki - oli nimittäin niin täysi olo! Huh, onneksi tankkauspäivä on taas takana...aina sitä odottaa, mutta kiva kun se on sitten ohi... Tämän viikon lopussa tai ensi viikon alussa olisi suunnitelmissa käydä taas InBody-mittauksessa, josko jotain positiivista olisi tapahtunut. Lähinnä sitä, että lihasta ei olisi enää palanut. Työviikko aloitettava tänään ihanan loman jälkeen ja treenit lomitettava jälleen työaikoihin, tietänee joskus silloin tällöin niitä todella aikaisia aamulenkkejäkin... Maanantai 26.7.2010 Eilinen päivä pelkkää hiilaritankkausta ja löhöilyä eikä minkäänlaista liikuntaa koko päivänä! Paino nousi kahdella kilolla ja nesteet lähti kyllä taas liikenteeseen tänään salilla takareisitreenissä. Reisikoukistusta yhdellä jalalla, askelkyykkyä ja maastavetoa ja hiki valui... Viimeistä lomaviikkoakin aloitellaan! Perjantai 23.7.2010 Lihasmassan säästämiseksi aamulenkkeilyä vähennettävä ja treeniä hieman muutettava. Olkapäätreeni tänään ja lyhyempiä sarjoja kovemmilla painoilla. Jospa näillä keinoilla saisi jotain aikaan, sillä ei todellakaan ole vara menettää kovalla työllä hankittuja lihaksia... Maanantai 19.7.2010 Kuumuus onneksi hieman hellittänyt ja peräti yöllä saa nukutuksikin - helle vei kyllä hiukkasen voimia treeneistäkin. Mutta uusi viikko alkoi ja tietysti aamulenkillä, kuinkas muutenkaan. Salilla vuorossa etureidet ja sitä ennen kävin In Body - mittauksessa. Hitaasti, mutta varmasti eteenpäin, rasvaprosentti pudonnut kahdella prosenttiyksiköllä ja kiloissa tekee tasan 1,5 kg sitten toukokuun mittauksen. Lihasta hieman palanut myös, mikä kyllä harmittaa suunnattomasti. Treenit sujuivat mittauksen jälkeen hyvin vaikka olikin kolmas treenipäivä putkeen, ja pumppi reisissä oli kiitettävä :) Nyt kolme päivää taukoa ja pienelle ulkomaan matkalle - perjantaina takaisin rautaa vääntämään! Sunnuntai 11.7.2010 Aamulenkin jälkeen salille, eikä ole vielä koskaan ollut salilla niin hikitreeniä kuin tänään, vaikka ajoitin treenit aamulle, jotta kuumuus ei olisi niin kova. Helle tekee tehtävänsä, etureisitreeni oli melkoisen raskas ja hiki virtasi... Sen jälkeen ohjelmassa onkin ollut vain tankkausta ja auringossa löhöilyä :) Tiistai 6.7.2010 Viikonlopun kaksi hiilaripäivää olivat kyllä tarpeen ja ruoka maistui valtavan hyvältä. Lihaksetkin täyttyivät mukavasti ja kahden päivän tankkauksella paino nousi vain 2,4 kg. Loman alkamisen kruunasivat vielä loistavat säät ja auringostakin tuli nautittua toden teolla vesillä oleillen - täydellisiä lomapiviä siis ! Eilen treeneistä taukopäivä ja tänä aamuna lomasta huolimatta 5.30 aamulelnkille ja sen jälkeen salille. Maanantai 28.6.2010 Viikonloppu ei mennyt oikein suunnitelman mukaan, sunnuntaiksi en ollut tilannut mahatautia, mutta sekin tuli nyt sitten pidettyä. Onneksi meni ohitse päivässä, ja tänä aamuna jo lenkille. Painonpudotukseen ei vaikuttanut tauti juurikaan, nesteitä sen verran yritin juoda, vaikka ruoka ei kyllä eilisen päivän aikaan maistunut ollenkaan. Vapariohjelmakin alkaa hahmottumaan ja jokapäivä täytyy poseerauksiakin harjoitella... Torstai 24.6.2010 Paino meinaa pudota nyt sitten vähän liian nopeaankin tahtiin. Täytyy harvennella noita aamuaerobisia, vaikka kuinka mieli tekisi lenkille! Pienempiä vaatteita joutui jo shoppailemaan, jotta eivät ihan päältä putoa... Mutta tämän päivän takareisitreeni sujui loistavasti. Vielä viikko näillä kaloreilla ja sitten olisi tarkoitus tankata kahtena päivänä peräkkäin hiilareita...ei epäilystäkään, että oikein innolla odotan! Sunnuntai 20.6.2010 Aamuaerobinen sauvottu tänä aamuna vesisateessa. Aamupalan jälkeen tuntui kuin en olisi syönytkään... Tälle viikolle viisi aamulenkkiä. Treenitkin ovat kulkeneet tosi hyvin ja jopa hierojallekin taas pääsin! Hieronnassa oli vuorossa jalat, ja eivät sitten olleetkaan niin tukkoiset kuin kuvittelin, mutta eipä kyllä tehnyt pahaakaan. Bikinit ovat hyvässä aikataulussa tilauksessa ja ammattiataitoisissa käsissä valmistuvat Tampereella. Viikon painon pudotus 800g... Sunnuntai 13.6.2010 Viikon treenit takana. Vaakaa ei ole tarvinnut käyttää painon punnitsemiseen muutamaan päivään, kun yövuorot ovat taas sotkeneet kuvioita. Kaksi valvottua yötä takana, ja melkein päivääkin, kun ei osaa päivällä nukkua kuin kolme tuntia... Eilen oli veto täysin pois, eikä puhettakaan treenaamisesta. Viime yön valvomisen jälkeen taas kolme tuntia unta ja olo oli kuin olisi nukkunut pidempäänkin. Salille siis ja hauis-ojentaja treeni kulki oikein hyvin! Huomenna olisi sitten tarkoitus lähteä Tampereelle Biancaneveen suunnittelemaan kisabikineitä. Tiistai 8.6.2010 Muutama päivä yövuoron jälkeen treenit eivät ole suoraan sanoen kulkeneet. Tänään oli ensimmäinen treeni moneen päivään, kun oli voimaaa ja puhtia ja tuntui, että treeni meni perille. Tätä tunnetta ei sitten montaa päivää kestäkkään kun on viikonloppuna peräti kaksi yövuoroa peräkkäin. Työ haittaa pahemman kerran harrastusta!!! Viime viikolla lisäsin aamuerobista kolmeen kertaan viikossa ja paino lähti taas laskuun. Torstai 27.5.2010 Dietti edennyt tutulla perinteisellä systeemillä ja painoa tippunut reilut pari kiloa. Aamulenkkejä teen kaksi kertaa viikossa, kerta sauvojen kanssa Puijolla ja toinen kerta Puijon portaissa portaita ylös ja alas... muu hyötyliikunta päälle ja normaalit salitreenit. Tälle aamulle kävin jo Puijon portaat kiipeilemässä, ennen kuin sade yllättää - iltapäivällä rintatreeni salilla. Perjantai 14.5.2010 Ketodietti ei sitten ollut sopiva tähän kohtaan ainakaan minulle. Ennen kuin ensimmäinen viikko oli päässyt loppuunsa oli painoa lähtenyt jo 2,5 kiloa eli reippaasti enemmän kuin oli tarkoitus. Sunnuntaina treenatessa lihakset oli jo aivan tyhjät ja olo oli aikas voimaton. Siispä hiilareita popsimaan! Nyt sitten niinsanotulla normaali dietilläni. Lihakset on taas täyttyneet ja treenitkin kulkee. Lauantai 8.5.2010 Viikko tosi alhaisilla hiilareilla ja lihakset on kyllä menneet tyhjiksi, voimaa sen sijaan tuntui vielä olevan. Proteiinia on tullut syötyä sitten oikein urakalla. Aamulla käväisin viikon ensimmäisen aamulenkin Puijon portaissa ja salilla treenasin rintaa pudotussarjoilla. Treenin jälkeen otettiin kuvia dietin alkutaipaleesta... Tiistai 4.5.2010 Aamulla kävin sitten siinä InBody mittauksessa Gymillä. Olin kyllä aika positiivisesti yllättynyt. Dietti alkoi juuri eilen ja jo tässä vaiheessa rasvaprosentti on 13.8 ! Parin vuoden aikana on lihasta saatu tahkottua se pari kiloa. Mittauksen jälkeen olkapäätreeni ja sitten hierojalle hierottamaan jalat. Toinen päivä dietillä ja jo paljon eilistä helpompi...enää puoli vuotta... Perjantai 30.4.2010 Vappuaatolle sattuikin treeneistä huilipäivä. Huomenna senkin edestä sitten etureisiä rääkättävä. Tällä viikolla kävin hierottamassa yläkroppaa ja tiistaina olisi jalkojen vuoro. Maanantaina alkaa myös dietti...viikonloppuna laskeskeltava mitä kaikkea sitä saakaan syödä tulevan kuukauden aikana. Tiistaille varattu aika In Body-mittaukseen, joka kertoo pelottavat lukemat... Perjantai 23.4.2010 Eilen oli aika tiukka etureisitreeni - leveää kyykkyä niin alhaalta kuin mahdollista, reisiojentajaa kahdella laitteella sekä loitontajat, lähentäjät ja pohkeet. Tänään on ollut hieman raskasta kävellä... Jotenkin ei aamulla jaksanut lähteä Puijon portaita nousemaan :) Taukopäivä muutenkin treenistä, mutta huomenna taas uudella powerilla. Ja maanantaina hierojalle, jo on aikakin taas. Lauantai 17.4.2010 Raskastreenikeirto takana ja voimia oli uskomattoman paljon !!!! Itseäkin oikein ihmetyttää, mutta on ollut kyllä huippua treenata. Ensi viikolla taas pumppaillaan :) Josko vaikka sais hierojallekin aikaa varailtua. Perjantai 9.4.2010 Pari pumppitreenikiertoa takana. Tänään alkoi raskaskierto, eikä paremmin olisi voinut alkaa - rintatreenissä niin penkissä kuin vinopenkkilaitteessakin ennätykset!!! Tavoitteenani oli saada tuo "maaginen" kilomaäärä nostettua kevään aikana. Nyt se meni ja vieläpä tosi raskaiden sarjojen päätteeksi. Olen kyllä tosi tyytyväinen :) Keskiviikko 17.3.2010 Raskastreenikierto takana, huomenna jos malttaisi taukopäivän pitää :) Olen innostunut tekemään tehovenyttelyjä ja varsinkin jaloille ja muutama päivä sitten taisin takareittä venyttää vähän liiankin innolla. Taisi hieman venähtää ja nyt sen seurauksena ei sitten venytellä juuri ollenkaan. Takareisitreeni sentään sujui hyvin. Lauantai 13.3.2010 Heti aamusta salille etureisitreenin pariin ja olipas hyvä treeni. Alkuun takareidelle koukistuksia yhdellä jalalla ja sitten levää kyykkyä smithissä pitkää sarjaa. Muutamaan treenikertaan en tuota liikettä ole tehnytkään ja se tuntui. Sen jälkeen lyhyempiä sarjoaja isommilla painoilla reisiojentajaa taas kehdella eri laitteella. Ja kun tuntui, ettei enää jaksa niin vielä lopuksi tosi pienellä painolla pumppisarja ja sen jälkeen pelkkä käveleminenkin oli vaikeaa, mutta tulipa hyvä mieli. Loppuun vielä loitontajat lähentäjät ja pohkeet sekä vatsat. Siinähän taas parituntinen vierähtikin :) Perjantai 5.3.2010 Ihana, vihdoinkin aamu kun aurinko paistaa! Lunta on kyllä niin paljon, että varmaan saa dietillä vielä kesälläkin pistää sukset jalkaan ja hiihdellä pitkin Puijon latuja... Tähän asti on saanut ihan riittävästi kahlata tuolla lumikinoksessa, kun kävelytiet ovat lumen vallassa jokakerta kun on töihin tai salille lähtö, en tykkää! Eilen treenasin taas etureisiä. Sen verran uutta ohjelmaan, että alkuun takareittä yhdenjalan koukistuksena maaten ja kylläpä tuntui. Sen jälkeen hack-kyykkyä ja muotoliikkeitä ihan kunnolla, loppu alkoi olla tuskaa. Mutta ilman tuskaa ei tule tulosta :) Tänään vuorossa olkapäät... Sunnuntai 28.2.2010 Mielettömän hyvä liike tuo askelkyykky! Saa tosiaankin tuntuman koko takareiteen ja pakaraan niin, että tietää taas eilisen jälkeen treenanneensa :) Sen jälkeen vielä maastavetoa suorinjaloin ja koukistuksia sekä maaten että istuen. Tänään taukopäivä treeneistä, jotta huomenna on taas virtaa aloittaa kierto alusta rintatreenillä... Hierojalla pitäisi kyllä useammin päästä käymään, mutta onneksi tuo piikkimatto edesauttaa hieman lihasten rentouttamista. Muutama viikko sitten aloitin myös glukosamiinsulfaatin käytön - hyväksi nivelrustoille ja tuolle alaselälle. Maanantai 15.2.2010 Treenailtu on normaali tahtiin ja voimataso on ollut hyvä. Penkissäkin on ennätys tullut tehtyä ihan melkein huomaamatta :) Eilen treenasin etureisiä, aloitus hack-kyykyssä, sitten todella pitkästä aikaa ihan peruskyykkyä vapaalla tangolla. Jaloille teen yhä pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla, kun ne tuntuvat menevän paremmin perille ja ovat selkäystävällisempiä. Reisiojentajalaitteessa voi sitten tehdä isommallakin painolla lyhyempää sarjaa. Tulevaa diettiä olen myös pohdiskellutja suunitelmissa olisi aloittaa toukokuussa. Tarkoitus olisi kokeilla jotain itselleni ihan uutta metodia, katsotaan sitten kuin se toimii! Sunnuntai 7.2.2010 Tänään uskalsin jälleen treenata käsiä. Lepo on auttanut oikean hauiksen kipuiluun, mutta vielä vähän tuntui. Jospa se siitä... Hyvin ainakin treeniä vastaanotti kädet :) Huomenna yövuoron jälkeen jos osaisi nukkua niin kävisi treenaamassa takareidet ja sitten tiistaina hierojalle! Oikea puoli selästä on aikas jumissa. Torstai 28.1.2010 Sain tänään treenattua olkapäät suht hyvin, pystypunnerruksessakaan ei hauikseen sattunut. Vipareissa kylläkin kipua tuntui. Treenin päälle hierojelle ja kylläpä selkä ja hartiat olivatkin tiukalla ! Lauantaina olisi hauis-ojentaja treenit, mutta ainakin hauis jää nyt tällä kierrolla treenaamatta. Tiistai 26.1.2010 Nyt taitaa olla hauis siinä kunnossa, että sille pitäisi antaa totaali lepoa. Alkaa olla jo leposärkyäkin, eikä ainoastaan treenissä tuntuvaa kipua. Tänään muutenkin taukopäivä ja huomenna etureidet. Torstaina olkapäät jos hauis antaa edes sitä jotenkin tehdä ja sen jälkeen hierojalle. Torstai 21.1.2010 Jos ei selkä ole vaivana niin sitten joku muu prakaa, oikea hauis on jo jonkin aikaa oirehtinut. Tän viikon rinta- ja selkätreenit meni ilman kipuiluja, mutta eilen olkapäätreenissä tuntui kipu hauiksessa ikävästi. Ylirasitusta varmaankin. Seuraava treeni olisi vielä hauis-ojentajatreeni, saapa nähdä miten onnistuu. Maanantai 18.1.2010 Eilen innostuin salilla vuosien tauon jälkeen kokeilemaan selkätreenissä maastavetoa. Selkäongelmien takia tuo liike on ollut aivan paitsiossa, enkä ole uskaltanut edes kokeilla. Hyvinhän tuo sujui ja tietää nyt tehneensä liikettä, hyvää vaihtelua välillä. Huomenna on vuorossa etureisitreeni ja haaveissa olisi kyyköätä hack-kyykkyjä oikein kunnolla! Sunnuntai 10.1.2010 Eilen oli hyvä selkätreeni, kaverin kanssa treenatessa saa aina vähän lisätsemppiä :) Sain treenivyönkin melkein katkaistua ja uusi oli ostettava. Uusi vyö tuntuukin tosi hyvältä ja napakalta ja se pääseekin tänään kunnon testiin kun vuorossa on etureisitreeni ja kyykätä aion, kuulostellen tietysti mitä se selkä on mieltä asiasta. Harmillista kun hack-kyykkylaite on pois käytöstä! Kyykyn jälkeen pitää keskittyä kunnolla reisiojentajiin, sillä ne tuntuivat menevän tässä aiemmin todella hyvin perille. Jalkatreeni takana, aluksi leveää kyykkyä eikä selkään sattunut olenkaan ja uusi vyö oli todella hyvä käytössä. Ilokseni myös hack-kyykkylaite oli käytössä, siihenkin sain jo laittaa hieman enemmän painoja ja selkään sattui vain vähän... kolmantena liikkeenä reisiojentajaa ja sen jälkeen jalat olikin jo hyytelöä, mahtavaa! Ja vielä lähentäjät ja loitontajat ja tietysti pohkeet ja vatsa ja päivän treeni tehty :) Riisi ja broileri maistui kotiin päästyä! Torstai 7.1.2010 Uusi vuosi lähtenyt käyntiin ahkerasti treenaten ja treenit kulkevat ainakin tällä hetkellä todella hyvin. Selkä vähän vielä kenkkuilee, mutta nyt on voinut jo jollain tapaa kyykkäilläkin :) Perjantai 25.12.2009 Hyvää Joulua kaikille! Oma jouluni vierähtää töiden merkeissä. Eilen kävin vielä salilla treenaamassa olkapäät ennen töihin menoa ja kovinpa oli salilla hiljaista. Sentään muutama puntin nostaja oli ahkeroimassa aattonakin. Toissapäivänä oli etureisitreenin vuoro ja uskaltauduin hack-kyykkylaitteeseenkin selkäni kanssa. Lastasin vain pienet painot ja tein neljä pitkää sarjaa. Selkä antoi pieniä viitteitä siitä, ettei kaikki ihan kunnossa vielä ole, mutta antoi tehdä sarjat loppuun saakka. Muilla kyykkäyksillä en uskaltanut selkää rääkätä vaan keskityin jälleen reisiojentajalaitteisiin, mutta jo pientä edistystä kuitenkin. Keskiviikko 16.12.2009 Selkä alkaa tuntua jopa ihan kohtalaisen hyvälle :) Viime etureisitreenillä teinkin pelkäsätään reisiojennuksia lukemattomat sarjat välillä raskailla painoilla ja välillä pitkää sarjaa ja treeni olikin parempi kuin uskoinkaan! Lopuksi selkä antoi myöten vielä tehdä prässiäkin. Jokohan ens kerralla uskaltaisi taas kokeilla kyykkyjä... Keskiviikko 9.12.2009 Treenit ovat sujuneet pääosin todella hyvin, mutta ne jalat... Viimeinen etureisitreeni eteni niin, että selkä antoi tehdä kaksi sarjaa hack-kyykkyä siedettävällä kivulla. Sen jälkeen kipu oli sarjaa aloittaessa niin kova, että oli jätettävä kesken. Oli tyytyminen reisiojentajalaitteisiin ja lopuksi prässiä. Takareisille eilen paljon koukistajalaitteita, niissäkin kipu tuntui niin etten uskaltanut maastavetoa kokeillakkaan. Tiistai 24.11.2009 Suurin toivein tänään salille treenaamaan etureisiä ekakerran sitten kiropraktikko käynnin. Valitettavasti oli aikamoista tuskaa koko treeni. Aloitin leveällä kyykyllä ja jo ensimmäisellä kyykkäyksellä vasemmalla puolen alaselässä puristi. Sarjat tein loppuun saakka hammasta purren ja siirryin reisiojentajaan, sekin koski, mutta läpi vein. Hack-kyykkyä kärsi vain kokeilla ja prässiä pienesti pumpaten. Että semmosta, mikähän neuvoksi... Tällä viikolla jää treenit muutenkin vain kolmeen kertaan, koska on niin pitkiä työpäiviä ja koulutuksia ympäri Suomea! Torstai 12.11.2009 Alkuviikon treenit sujuivat tosi hyvin! Eilen tulikin sitten taas takapakkia - aamulla työmatkalla oli jalkakäytävät niin liukkaita, että veti jalat alta. Siinähän sitten jo ennentään kipeä selkä nitkahti entistä kipeämmäksi. Tänään ei sitten hirmusesti kyennyt kyykkäilemään, jalkatreeni olikin suurelta osin reisiojentajaa, vähän levää kyykkyä ja prässiä. Onneksi kiropraktikon aika on jo ensi keskiviikona... Huomenna olkapäätreeni ja odotan innolla uusien liikkeiden tuomaa pumppia :) Sunnuntai 8.11.2009 Flunssa, eikä millään malttaisi pysyä pois salilta...mutta parempi olla menemättä, ettei tästä pahemmaksi muutu. Tiistai 3.11.2009 Eilen olkapäätreeni uusilla "opeilla" ja kyllä tuntui. Olkapäissä erityishuomiossa etuolkapäät. Tänään piti antaa periksi ja varata aika kiropraktikolle, ei tuo selkä muuten kuntoon tule. Sain ajan jopa parin viikon päähän, mutta vielä tässä saa kipuilla. Varasin ajan myös hierojalle, josko vaikka lihasjännityksiä sais laukeamaan ja helpottaisi tuota s-niveltäkin. Sunnuntai 1.11.2009 Tällä viikolla jouduin käymään selän takia naprapatin käsittelyssä. Sain ajan samalle päivälle kuin sitä soittelin ja s-nivel siellä kuulemma kivistää. Tunnin verran hierontapöydällä pötköttelin välillä tuskissanikin, pakaralihakset tosi jumissa ja sain hirmusen hyvän hieronnan ja venyttelyt, mutta lopputulos oli se etei se s-nivel siellä paikoilleen napsahtanut. On kyllä parempana ollut mutta ei täysin oireeton, venytellä vaan pitäs aivan tolkuttomasti. Eilen olikin sitten taas reissupäivä, Riihimäen Nordic Open kisat ja aamuherätys oli jo puoli neljältä, kymmenen aikoihin perillä. Kisatunnelma oli taas loistava, suosittelen kaikkia vierailemaan muissakin kisoissa kuin Lahden Expossa, voitte yllättyä! Kilpailijoita oli niin kotimaasta kuin ulkomailtakin ja taso oli yleisesti ottaen edellistä vuotta kovempi. Hirveästi en itse kisoja ehtinyt kuitenkaan seurata sillä olin myös Finnmaxin osastolla ja ovella lipunmyynnissä ja jouduinpa vielä kampaajankin rooliin... Alunperin oli suunnitelmissa mennä jo edellisenä päivänä talkoisiin, mutta en saanut perjantaita töistä vapaaksi. Tänään olikin sitten treenipäivä, vuorossa etureidet. Nyt yritetään keskittyä toden teolla niihin ongelmakohtiin mihinkä pitäisi vielä saada muotoa lisää elikkä ulkoreidet olivat tämän päivän syynissä - tein leveää kyykkyä, prässiä, reisiojentajaa sekä tietysti loitontajat ja lähentäjät eikä aikoihin ole semmoisessa pumpissa reidet olleet! No selkäänhän se tietysti otti, mutta... Lauantai 24.10.2009 Eilen treenasin etureidet vaikka alaselkä onkin ollut melkoisen kipeä. Joutunut tulehduskipulääkkeitä ottamaan vaihteeksi. Kyykyt smithissä sujuivat oikein hyvin, hack-kyykyssä selkä ilmoitteli itsestään, mutta hölmönä sisulla painoin sarjat läpi, , sitten reisiojentajaa sekä loitontajat ja lähentäjät ja nyt on reidet melkoisen arat :) Hyvä tunne siis. Mutta onhan tuo selkäkin...No siitä huolimatta ois tarkotus käydä kädet treenaamassa, huomisen jos sitten huilaisi yövuoron jälkeen. Viikon päästä matkalla Riihimäelle! Lauantai 17.10.2009 Yövuoron jälkeen kävin treenaamassa takareidet, hyvin meni perille vaikka selkää joutuikin varomaan. Yritin sitä sitten venytellä ja saada paikolleen "loksahtamaan", voi olla että onnistuikin, tai sitten ei... Ja pyörätietkin alkavat olla sen verran liukkaat, että pyörän taitaa saada laittaa kohta talvisäilöön ja alkaa loputon kävely. No siinähän rasva saa palaa! Keskiviikko 14.10.2009 Olkapäätreeni, jostain syystä tuntui ettei kulkenut niinkuin piti, syynä saattoi olla selkä, joka taas oirehtii. Eilen jo jalkatreenissä kenkkuili ja nyt tuntuu, ettei kaikki palat ole siellä oikeilla kohdillaan... Tuo Kalpa juttu meni sitten mönkään, mutta ehdotus oli kyllä aika huippu. Nimittäin Kalpa pyysi minua esittämään parin kolmen minuutin shown juhlaottelunsa alussa marraskuussa, suunnitelmat olivat hienot ja olisihan tuo ollut huippua esiintyä yli viidelletuhannelle ihmiselle jäähallissa! Tänään kuitenkin olivat isot pomot päättäneet, että aikataulu on tiukka, eikä esitys mahdukkaan kuvioihin mukaan. Dietilläkin ehdin olla jo viikon ja painoa putos 1,5 kg... No joku toinen kerta sitten toivottavasti. Perjantai 9.10.2009 Kolmena päivänä treenannut peräkkäin, joten tänään jo taukopäivän paikka. Hierojalle olisi tarkoitus kohta lähteä, uusi hieroja taas testissä...edellinen lopetti toimintansa, joten yritettävä taas löytää uusi, testaan nyt hierojakoulun opiskelijoiden taitoja! Sain eilen Kalpalta mielenkiintoisen yhteydenoton, toivottavasti tästä kuullaan ja nähdään vielä lisää... Huomenna edessä rintatreeni ja kenties aamulenkki. Maanantai 5.10.2009 Fitness Expo tältä vuodelta käyty. Viikonloppu vierähti suurelta osin Finnmaxin osastolla, missä riitti kuhinaa ihan kiitettävästi. Osasomme oli taas uudistunut ja kehittynyt mukavasti. Uudet julisteet olivat näyttäviä ja tuote-esittelyjen lisäksi osastollamme pääsi testaamaan pienimuotoisesti omaa kunotaan vaakapuristuksen, krusifiksin ja voimapyörän merkeissä. Naisille ja miehille oi omat sarjansa ja lauantaina osallistujia riitti välillä ihan jonoksi asti, mutta sunnuntaina jostain syystä kisaajia oli vain muutama, liekkö illan partyt verottaneet yleisön voimia... jokatapauksessa kisaaminen kiinnosti ja sai hyvää palautetta. Osastomme "parketti" houkutti myös oman salimme hienosti menestyneitä kilpailijoita poseeraamaan yleisölle vielä lavalla kisaamisen jälkeenkin ja siitäkös lähti idea itämään ensi vuodelle ja luvassa voi olla taas jotain uutta suuremman maailman malliin... Onnittelut vielä Gym 99 mitalisteille hienosti menneistä kisoista!!! Ja kiitokset Jukalle kuljetuksisita ja avuliaisuudesta ;) Kolmen viikon päästä Finnmaxin merkeissä suuntana Riihimäki ja avoimet kisat, joihin on ilmoittautunut jo useita kymmeniä kisaajia ulkomailtakin. Keskiviikko 1.10.2009 Yhä tuo flunssa riesana, mutta kyllä se tästä. Treenejä ei ole yhtään väliin sen takia jäänyt, ahkeraan salilla siitä huolimatta ja hyvin on kulkenut. Positiivista palautetta kehittymisestä on myös tullut ja sekös aina innostaa eteenpäin ja luo uskoa tekemiseen :) Eilen rintatreeni ja tänään oli vuorossa selkä. Huomenna olisi tarkoitus vielä käydä jalkatreeni tekemässä ennen Lahteen lähtöä. Eli Expo-viikonloppu edessä! Aloitin jo laukun pakkaamisenkin ja esittelylookki on tällä kertaa hieman erilainen kuin aikaisemmin ;) Eli tervetuloa kaikki tsekkaamaan Finnmaxin osasto!!! Maanantai 21.9.2009 Viikonloppuna flunssassa, mutta treenasin kuitenkin salilla lauantaina kädet ja sunnuntaina takareidet ja pohkeet. Nuhanenästä huolimatta kulki kohtuullisen hyvin. Lenkille en kuitenkaan lähtenyt ja lauantaina tuli herkuteltuakin ulkona syömällä...viikonlopun jäljiltä painoa tuli KILO!!!! Ou nou... Tänään taukopäivällä ja huomenna taas alkaa kierto alusta elikkä rintareeni =) Tiistai 15.9.2009 Jalkatreeni ohi - tein ns. raskaampaa treeniä, lämmittelyjen jälkeen smithissä kympit, kasit, kasit ja kasit vähän isommilla painoilla kuin viimeksi raskaalla kierrolla. Olen huomannut, että minulla ei kannata toistoissa mennä alle kasin, muuten tuntuma häviää ja jos paino on vielä vähän niin suuri, että tekniikka kärsii, niin ei hyvä. Lisäksi yritän tehdä kyykyt vielä mahdollisimman syvinä. Smithin jälkeen hack-kyykkyä syvältä ja vielä reisiojentajaa. Lopuksi tietysti vielä lähentäjät, loitontajat ja pohkeet. Vatsat on vielä eilisestä treenistä niin kipeät, että jätin tällä kertaa väliin. Maanantai 14.9.2009 Tänään aamulenkki viikon tauon jälkeen, vaan eipä tuntunut pohkeissa yhtään paremmalta - mikä lie??? Salilla selkätreeni, se sen sijaan meni hyvin, huomenna etureidet ja toivottavasti selkä kestää yhtähyvin kuin viime kerralla. Maanantai 7.9.2009 Ihmeellistä tehdä kyykkyjä, kun ei koske selkään :) Muutenkin reeni meni hyvin perille, tein superina hack-kyykkyä ja reidenojentajaa pitkiä sarjoja ja polte oli aivan mieletön. Sen lisäksi vielä prässiä ja vähän lisää reidenojentajaa, lähentäjät+loitontajat sekä pohkeet. Sunnuntai 6.9.2009 Eilen aamulla aamulenkki oli taas tuskasita, pohkeet jämähtivät jo alkumatkasta, mutta sisulla koko lenkki tuli heitettyä. Tiistain hieronnan jälkeen yksi lenkki meni jo ilman kipuja, mutta venyttelyistä huolimatta palasivat. Eilinen selkätreeni sen sijaan kulki hyvin. Tänään en uskaltautunut lenkkipolulle, vaan kävin salilla polkemassa crossarilla tunnin ja venyttelemässä, taukopäivä muuten treeneistä. Huomenna taas etureisipäivä ja tietysti vielä pohkeita... Tiistai 1.9.2009 Tänä aamuna oli tarkoitus lähteä aamulenkille, mutta satoi vettä niin kovasti, että päätin pysytellä sisätiloissa, kun kerran ei ole PAKKO lähteä! Eri asia sitten taas vuoden päästä, mentävä vaikka tuli taivaalta mitä. Salille sitä vastoin oli aivan pakko päästä ja sain aivan erinomaisen hauis/ojentajatreenin aikaiseksi. Sen jälkeen suoraan hierojalle hierottamaan jalat ja yllätyksekseni ne eivät olleetkaan niin kivuliaat hierottavat kuin pelkäsin. Pahempaakin on sillä saralla koettu. Jospahan jalatkin nyt alkisi ottaa taas paremmin treenin vastaan. Torstai 27.8.2009 Tänään olikin varsinainen liikunta iltapäivä - työpäivän päätteeksi kävimme porukalla tunnin lenkillä Puijolla, sieltä suoraan salille reenaamaan selkää. Liekköhän hieronnalla ja treenien paremmalla perille menolla mitään tekemistä toistensa kanssa...nimittäin lihakset saa todella hyvään pumppiin. Pitäs seuraavaksi hierottaa jalat, ovat taasen aika jumissa ja lenkillä alkaa penikat vaivaamaan, sen vaan tietää, että hieronta tulee sattumaan aikalailla! Niin ja treenien jälkeen kävelin sitten vielä kotio, että tulihan siinä reilun kolmen tunnin urakka suoritettua. Keskiviikko 26.8.2009 Tänään aloitin taas pumppikierron ja vuorossa oli suosikkini eli rintatreeni. Tälläkertaa käsipainoilla vinopenkkiä ja tasapenkkiä sekä lisäksi alakaltavaa penkkiä. Rintatreenin päätteeksi teen nykyään vielä sarjat etuolkapäille. Tänään ainakin reeni meni todella hyvin perille ja pumppi oli mieletön! Päivällä kävin torilla omenaostoksilla ja jopa torimyyjäkin (mies) heitti, että olet vissiin salilla käynyt kun on käsivarret isommat kuin hänellä... Saavathan nuo ollakkin jo näillä treenivuosilla :) Keskiviikko 20.8.2009 Tuntuu, ettei kaksi vapaapäivää riitä palutumiseen kahdeksan päivän työrupeamasta... ja vielä flunssakin riesana! No jokatapauksessa tänään kävin aamulenkillä, sen jälkeen salilla treenaamassa etureidet. Tuntuma oli kuitenkin, se että raskaalla kierrolla ei oikein saa jalkoihin painetta niin kuin haluaisi. Yksi osasyy lienee sekin, että reidet kyllä jaksaisi puristaa rautaa ylöspäin, mutta se paine tuntuu tuolla alaselässä niin, ettei pysty tekemään. Rikki mikä rikki, täytynee tyytyä tekemään kyykkyjä yms pienemmillä painoilla ja niitä pitkiä sarjoja. Treenin jälkeen kävin "taas" hierojalla ja kylläpä teki jälleen hyvää. Tiistaina kävin myös siellä kiropraktikolla - olihan siellä taas lukkoja, mitä availla. Nyt lupaan pyhästi VENYTELLÄ oikein hyvin ja käydä säännöllisesti hierojalla:) Maanantai 17.8.2009 Hierojalla olen sitten käynyt ja jumit vähän hellittäneet, huomenna kiropraktikolle ja torstaina jälleen hierojalle. Eiköhän se sitten taas siitä. Tänään aloitin treeneissä raskaan kierron pitkästä aikaa, hyvin ainakin rinta vastaanotti raskaammankin treenin. Fitness Expo alkaa lähestymään ja "lookkia" kovaasti mietitty ja suunniteltu ;) Maanantai 3.8.2009 Yövuoron jälkeen lepopäivä. Kävin hierottamassa yläkertaa, eipä tullut Pirkolta kiitosta hyvästä lihashuollosta...taitaapi pikkasen olla hartiat ja selkä kireellä. Pitää ottaa nyt kunnon hierontakuuri, jotta saa jumit auki. Torstai 30.7.2009 Aamuvuorosta suoraan salille hikoilemaan, selkätreeni oli vuorossa. Sain toissapäivänä varattua ajan kiropraktikollekin, mutta menee kolmen viikon päähän. On vaan kärsittävä siihen saakka kierosta rangasta, oikea olkapääkin on monta senttiä alempana toista... Huomenna aamulenkille :) Maanantai 27.7.2009 Kävin salilla ja takareisitreeni ja YRITIN askelkyykkyä, mutta ompahan sitten jälleen kerran toi alaselkä siinä kunnossa, että eka sarjan jälkeen oli kipu vasemmassa polvessa sitä luokkaa, että kesken oli jätettävä ennenkuin olisi pahempaa tuhoa tullut. Huomenna varattava aika kiropraktikolle ja puolivuotishuoltoon! Samat oireet on olleet aiemminkin, kun nikamat ei ole paikoillaan olleet, lisäksi koko kroppa on selvästi kierossa. Tänään sain jopa niin paljon aikaiseksi, että varasin ajan hierojalle. On alettava tuohon lihas/kehonhuoltoon taas panostamaan, muuten ei hyvä seuraa. Onneks sain muuten takareidet ja pohkeet hyvin treenattua ja aamulla aamulenkin heitettyä, oli vain mielettömän hiostava keli. Lauantai 25.7.2009 Sadepäivä tulossa, mutta menee töiden merkeissä ja arvatenkin pitkä päivä sisällä... Tunti sitten tulin kuitenkin aamulenkiltä ja sateelta säästyin vielä. Eilen treenasin olkapäät ja salilla alkaa taas olemaan porukkaa kesälomien jälkeen. Tänään taukopäivä, mutta huomenna taas ois tarkoitus salille suunnata ja kasvattaa vielä vähän hauista ja ojentajaa. Tiistai 21.7.2009 Vapaapäiviä tässä vietellään ja hyvin treenien merkeissä - aamulenkkiä ja salitreeniä, vielä kun hierojalle pääsis niin ois hyvä. Hartiat ovat olleet jumissa jo pidemmän aikaa, mutta eipä vaan tule varattua aikaa hierojalle... Lauantai 18.7.2009 Olenpas tyytyväinen tähän päivään, aamulla kävin nimittäin aamulenkin ja puoliltapäivin olin jo salilla tekemässä jalkatreeniä. Aluksi hack-kyykkyä, jonka jälkeen jalkaprässiä. Tein sitä toista kertaa nyt hieman erilaisella asennolla kuin aiemmin eli nostan jalkaterät hieman korkeammalle ja ottaa todella hyvin etureisiin. Kiitos vaan vinkistä! Otin etureisille vielä reidenojentajaa ja sen jälkeen takareisille pari liikettä + lähentäjät ja loitontajat sekä pohkeet. Jatkossa on taas etureidet omana päivänään ja takareidet omana päivänään. Maanantai 13.7.2009 Viimeinen kesälomaviikonloppu takana. Kävin kotipuolessa maalla, oli mukavaa tehdä maiseman vaihdosta ja tavata sukulaisia. Tänä aamuna ryhdyin sitten tosi toimiin ja seitsemen jälkeen olin jo aamulenkillä. Aamupalan jälkeen fillaroin salille ja treenasin hauikset ja ojentajat - hyvin ottaa vastaa treeniä, vaikka varovaisesti aloittelenkin tauon jälkeen. Neljänkin viikon löysäily treeneistä kyllä pehmentää kummasti, mutta onneksi se on korjattavissa tunnollisella työllä! Huomenna jälleen aamulenkille ainakin ja sitten töihin... Torstai 9.7.2009 Eilen kävin salilla! Kolmen viikon tauon jälkeen aloittelin kevyellä jalkatreenillä ja hyvin meni treeni perille. Jalat olivat pumpissa treenin jälkeen ja tänään tuntuu lihaksissa se, että ei ole treenattu aikoihin... Tänään oli tarkoitus käydä treenaamassa kädet, mutta jäi nyt väliin :( Mutta ensi viikolla treenit alkavat sitten todenteolla, valitettavasti loppuu myös kesäloma, eli paluu arkeen on totaalinen. Tiistai 30.6.2009 No nyt ei pidä valittaa kesäsään laadusta! Lämmintä ja aurinkoista on viimeisen viikon aikana ollut ihan kiitettävästi! Pari päivää pihatöiden merkeissä, eilen lapioitiin multaa ja tänään harasin multalämpärettä kylvökuntoon, saas nähdä milloin nurmikko kasvaa vai kasvaako milloinkaan-ai niin ensiksi pitäs tietysti kylvääkkin... Kummallinen kesä sinänsä, kuusi viimeistä vuotta kesäisin on mennyt nimenomaan dietatessa eli vääntäessä aamulenkkiä, treenatessa ja kaloreita laskiessa - nyt olen voinut grillata, syödä JÄÄTELÖÄ ja muita herkkuja ilman omantunnon tuskia! (Aina tietysti jonkinmoiset morkkikset, ei kai siitä koskaan eroon pääse, mutta suhteellisen hyvällä omallatunnolla kuitenkin). Vaakalla en ole käynyt koko loman aikaan kuin kaksi kertaa, ja painokin pysynyt samassa, huolimatta treenitauosta. Tiistai 23.6.2009 Hyvää kesää kaikille! Kesälomaa tässä sujuvasti vietetään, mutta missä se luvattu aurinkoinen ja lämmin sää onkaan? Lämmintä tosin on, mutta vettä sataa vähän väliä. Toivottavasti loppuviikon sääennuste pitää paikkansa. Treenit ovat nyt vähän aikaa tauolla, mutta parin viikon päästä isketään taas raudan kimppuun todenteolla. Tiistai 2.6.2009 Selkä palautui normaaliin olotilaansa eli aina silloin tällöin ilmoittelee itsestään, mutta mitään sen suurempaa ei seurannut. Treenaamaan olen päässytkin sitten ihan normi tahtiin ja toissapäivänä treenattuani etureidet on kävelykin sen jälkeen ollut tuskallista - hyvässä mielessä. Syväkyykyt tangolla ottivat sen verran tehokkaasti perille, että tietää myös kyykänneensä! On se kumma jos ei ala taas jaloissa tulosta näkymään!! Lisäsin viime viikosta alkaen vähän etuolkapäillekin treeniä, kun näyttää, että jäisivät vähän jälkeen. Tänään huilipäivä, viime yö töissä ja huomenna taas aamulenkille ja salille :) Lauantai 23.5.2009 Empäs muistakkaan milloin viimeksi olisi selkä ollut taas näin kipeänä kuin tässä muutamana viimeisenä päivänä ollut. Salilla treenasin torstaina etureidet ja kyykkäsin ja sen päälle muutama tunti pihatöitä eli painavien laattojen roudaamista - meinas jo jalat mennä alta torstai-iltana. Ei muuta kuin Mobicia taas kuuri muutama päivä ja tänään jo olkapäätreeni kulki hyvin. Jäi suunnitellut aamulenkit ja yhden päivän treenit tekemättä selkävaivojen vuoksi, mutta hyvä jos tällä tästä selviää. Tiistai 12.5.2009 Pitkästä aikaa hyvin nukuttu yö takana - muutama yö meni huonosti nukkuen täysikuun vuoksi, sitten oli yövuoro ja sen jälkeen sain nukuttua vain tunnin. Olipa kiva herätä yhdeksältä, kun uni ei enää tullut. Päivä menikin sitten taas harakoille, salille menosta ei puhettakaan, mutta jotain hyödyllistä sain aikaan pihamaalla. Monta tuntia kaivoin hiki selästä valuen jotain ihmeen pensaan juuria takapihalta. Illalla ei tarvinnut unta odotella ja kymmenen tunnin unet tekivät ihmeitä! Tänä aamuna pirteänä aamulenkille ja sen jälkeen salille reenaamaan jalkoja - pitkästä aikaa leveää kyykkyä ja hack-kyykky vei totisesti hapoille, siihen päälle vielä reidenojentajaa - olen pettynyt, jos huomenna ei ole reidet kipeät. Sunnuntai 10.5.2009 Lopultakin tänä aamuna löysin hyvän aamulenkkipolun tältä puolen kaupunkia, mutta eipä ole Puijon maaston voittanutta. Tunti vierähti aamulenkillä ja ennen ilta/yötyövuoroa olisi vielä salilla tarkoitus käydä. Ja ennen töihin lähtöä olisi hyvä ennättää vielä nukkuakin, jotta jaksaa 15 tuntia huhkia. Lauantai 2.5.2009 Tänä aamuna kävin heittämässä aamulenkin, sitä ennen otin vihreää teetä ja täytyy sanoa, että ompa pahan makuista... (ja minä harvoin sanon noin) mutta täytyy sen sitten toimiakin! Käytän vihreää teetä jauheena, imeytyy kapseleita nopeammin elimistön käyttöön. Eilen treenasin etureidet, pitkiä sarjoja jälleen, alaselkä ei vain tainnut taas prässistä tykätä. Tarvis varmaan kohta hierojallakin käydä, edellisestä kerrasta on jo kulunut aikaa vähän liikaakin. Tänään taukopäivä salilta, edessä 15 tunnin ilta/yövuoro töissä, huomenna pitäs jaksaa hauis/ojentajatreeni - mitenhän onnistunee.
Keskiviikko 29.4.2009 Olen nyt palannut treeniohjelmaan, joka on jaettu kuuteen osaan. Muutama treeni takana ja pitkiä sarjoja olen pumppaillut - hyvin tuntuu perille menevän! Siinä sivussa olisi tarkoitus pudottaa pari kiloa painoakin, testaan kuinka vihreä tee toimii tarkoituksessa ja kunhan saan fillarin huollosta ja hyötykävelyliikunta vähenee niin teen muutaman aamulenkin viikossa. Saksan matkalla sain myös tietoa herkkusienen sisältävän CLA:ta ja olevan tehokkaampi kuin itse CLA-valmiste - olen yrittänyt sitä parina päivänä syödä, mutta maku tökkii noin suurempina annoksina...pitää kehitellä kokkausmetodit, jolla siitä saa maukkaampaa. Kuuden päivän vapaat töistä ohi ja tänään iltavuoroon - huomenna taas töiden jälkeen innolla salille pumppaamaan olkapäitä...olikos huomenna vappuaattokin... Lauantai 25.4.2009 Kotiin palasin reissusta tänään. Saksassa oli jo aivan täysi kesä, tuomi ja syreeni kukassa ja kaikkialla vihreää ja lämmintä oli parikymmentä astetta - oli vähän ankeeta laskeutua Suomen kamaralle kun vastassa oli jäätä, lunta ja ruskeaa maisemaa, auringospaiste sentään vähän lohdutti. Messut olivat aivan järjettömän suuret - laiteuutuuksia ja tutumpiakin laitteita oli hallit täynnä, lisäravinnefirmoja silmänkantamattomiin ja kassin keräsinkin täyteen lisäravinne näytteitä, nyt vain lajittelemaan ja tutkimaan mitä pitävätkään sisällä...lisäksi messuilla oli paljon toinen toistaan suurempia kehonrakentajia ympäri maailman mm. Ronnie Coleman, Dennis Wolf etc. etc. ja osa heistä viihdytti messuyleisöä vapaaohjelmilla lavalla. Itselle tuli taas lisää treenikipinää ja paloa lavalle, vapareita katselin sillä silmällä, josko sieltä saisi joitain vinkkejä omaan ohjelmaan. Lisäksi tietysti liikuttiin sillä silmällä, että saataisiin vinkkejä Finnmaxin osastolle syksyn FitnessExpoon! Monenlaista osastoahan tuolla olikin, toiset tyylikkäitä ja asiallisia, joillain osastolla mentiin jo vähän sillä rajoilla, että fitnesstä ja kehonrakennustako siellä mainostettiin vaiko jotain muuta... Kaikenkaikkiaan hieno reissu! Keskiviikko 22.4.2009 En sitten mennytkään tänään salille, kurkku oli sen verran kipeä ja nenä ei pysynyt ilman nenäsumutetta avoinna kuin hetken niin ajattelin olevan terveellisintä pysyä pois. Nyt voi sitten käydä kuvagalleriasta tsekkaamassa eilen hehkuttamaani julistetta - löytyy vuoden 2008 kuvista. Huomenna sitten iltapäivällä lähdetään Saksaan messuille... Tiistai 21.4.2009 Saimpas eilen aikamoisen yllärin sähköpostilla - julisteen Latvian Riikassa pidettävistä avoimista body&fitness-kisoista ensi kuussa ja MINÄ olin päässyt julisteeseen poseeraamaan!! Olen aivan sanaton :) Kuva oli otettu viime vuonna Hampurissa. Yritän saada sen julisteen sivustolleni. Flunssa otti ja iski jälleen, mutta yritän silti huomenna tehdä jalkatreenin, koskapa Saksan matka lähestyy ja tällä viikolla ei oikein ehdi sitten ennen sunnuntaita treenaamaan. Tiistai 14.4.2009 Pääsiöinen tuli ja meni töiden merkeissä. Tänään taasen salille ja selkätreenin pariin - kulki tosi hyvin ja painot tuntuivat jopa kevyemmiltä kuin edellisellä kerralla! Selkä vain taas kenkkuilee, piti ottaa jo tulehduskipulääkettäkin :( Mutta muutoin näyttää taas ihan hyvältä, lihakset näyttävät täysiltä ja treenatessa saa paineen treenattavaan lihakseen. Treenien harventaminen, muuttaminen ja lepääminen ei siis ole ollut huonopi asia. Perjantai 3.4.2009 Aamuvuorosta suoraan salille - olipa pikkasen liikaa porukkaa reenaamassa! Ei alkuunkaan päässyt tekemään niillä välineillä, joilla oli tarkoitus treenata! No menipä sitten soveltamiseksi, mutta vaihteluhan tekeekin hyvää, täytyy ajatella positiivisesti... Ensi viikon tiistaina GYM:llä 10v. synttärit ja Finnmaxin merkeissä maistatetaan taas AfterTraining-palautusjuomaa! Maanantai 30.3.2009 Eilen tein ylimääräisen treenipäivän kun oli niin kova hinku salille - tein etureisille vähän extraa, todella syviä kyykkyjä ja päälle vielä hack-kyykkyä ja lähentäjiä ja kylläpä nyt on jalat niin kipeet! Tänään varsinaista treeniohjelmaa eli selkä ja hauis. Perjantai 27.3.2009 Tänään treenasin rintaa, olkapäitä ja ojentajia - alkavat treenit jo kulkemaan kohtuullisen hyvin, painojakin voi lisätä melkein joka treenillä. Kyllä se taas tästä kun vauhtiin pääsee, eikä diettiäkään tarvi ajatella. En olisi kyllä millään pystynyt aloittamaan diettiä keväällä eli välivuosi on todellakin paikallaan! Torstai 26.3.2009 Eilen treenasin jalat ja treeni meni kyllä perille! Kuvagalleriaan on lisätty taas muutama kuva. Maanantai 23.3.2009 Uusia kuvia kuvagalleriassa! Lisää on tulossa. Sunnuntai 22.3.2009 Lomaviikko alkamassa! On vaan niin liukasta tuolla ulkona, ettei meinaa pystyssä pysyä. Treenit ovat edenneet nousujohteisesti ja mikäs silloin on treenatessa. Muutaman viikon kuluttua ois tarkoitus suunnata tuonne Saksan maalle FIBO-messuille katsastamaan suurenmaailman messumeininkiä, jospa sieltä ois jotain ideaa tuomisena meidänkin osastolle Expoon... Keskiviikko 11.3.2009 Vapaapäivä töistä ja ohjelmassa oli jalkatreeni, olipa ilo tehdä kun selkään EI koskenut! Takana on kyllä viikon tulehduskipulääkekuuri kiropraktikon jälkeen. Jospa se taas vähän aikaa olisi oireilematta. Pian saan uusia kuvia sivustolle... Lauantai 28.2.2009 Ensi viikolla aloitan treenit uudella treeniohjelmalla. Katsotaan millaisen vasteen antaa... Tarkoitus on vähentää treenikertoja, jotta keho ehtii palautumaan ja samalla saada uutta potkua kehitykseen! Keskiviikko 25.2.2009 Viime viikolla sain peräti jo neljä treenipäivää. Tällä viikolla kävin maanantaina lopultakin siellä kiropraktikolla, kuuden viikon odotuksen jälkeen - samat viat oli selässä kuin kesäkuussakin eli kolmesta kohtaa löytyi korjailtavaa. Tulos oli heti havaittavissa käsittelyn jälkeen. Pitänee hieman kiinnittää huomiota töissä työasentoihin eli harjoitella vasuriksi, koskapa yksi syy selän ongelmiini lienee vain toista puolta kuormittavat työasennot. Tällä viikolla olen treenannut normaaliin rytmiin eli kaksi treenipäivää ja yksi taukopäivä. Viimeksi treenasin etureidet ja kylläpäs jaloissa tuntuu - pumppitreeniä ja painot vielä kaukana parhaista päivistä... Huomenna taas salille ennen työpäivää kasvattamaan habaa.. Sunnuntai 15.2.2009 Noniin...tänään se taas alkoi, nimittäin treenaaminen - aloitin ihan vaan käymään kehoa läpi kevyesti, jalat ja selkä tänään. Ja täytyy sanoa, että raskasta oli, painot mitättömät, mutta perille tuntui menevän. Huomenna jos ottaisi rinnan ja olkapäät. Alkuvuosi on kyllä mennyt treenien osalta aivan hukkaan - taitaa mennä niin, että kisojen osalta on se välivuosi todellakin tulossa. Vähän kyllä sen asian kanssa olen painiskellut, nälkä jäi viime kisoista kova, mutta järkevintä lienee keskittyä nyt rauhassa treenaamaan kunnolla ja palauttaa keho monen vuoden dietinkurjimuksesta ja sitten iskeä täysillä vuonna 2010! Sehän on jo ensi vuonna :) Sunnuntai 8.2.2009 Kävi niin, että flunssa otti ja paheni reenistä - ja kun en kerrasta uskonut niin kävinpä vielä toisenkin kerran. Nyt sitten taas muutama päivä taukoa. Torstai 5.2.2009 Jee - tänään pääsin lopultakin salille reenamaan, vaan kylläpä rauta painoi enemmän kuin viime kerralla! Kaksi ja puoli viikkoa taukoa ja tuntuu, että en ole koskaan salilla aiemmin käynytkään. Noh, muutama kierto ja kyllä se siitä taas kulkee. Maanantai 2.2.2009 Ja tauko jatkuu yhä... flunssa ei hellitä. Huomenna ja keskiviikkona salille maistattamaan Finnmaxia! Maanantai 26.1.2009 Flunssa vei viimeinkin voiton - eihän tuota olekaan ollut melkein vuoteen! Olo on tosi tukkoinen ja kurja, mutta kuumetta ei. Salitreenit siis tauolla - TAAS! Maanantai 12.1.2009 Selkä on taas siinä kunnossa, että kiropraktikon niksejä tarvittaisiin - ajan sain vasta helmikuun loppupuolelle. Siihen saakka on sinniteltävä. Tänään treenasin selän ja sain venyteltyä niin, että hieman sain helpotusta. Tiistai 6.1.2009 Pienen tauon jälkeen treenit taas aloiteltu. Tänään kävin muutaman vuoden tauon jälkeen jopa luistelemassa! Vähän oli hakusessaan homma... Lähipäivinä olisi luvassa saada uudet kuvat - laitan niistä parhaat sitten sivustolle. Kuvia oli kuulemma n. 800 kpl! Maanantai 29.12.2008 Viikko salilta taukoa - henkisiä vieroitusoireita... Viime viikko meni sitten muuttopuuhissa, joten ei puhettakaan, että olisi reenaamaan ehtinyt. Viikonloppu meni taasen reissussa toisella puolen suomea ja tänä aamuna pientä lämpöä, joten eipä ollut vieläkään salille asiaa. Töihin kylläkin pitäisi vääntäytyä iltavuoroon, jos ei olo huonommaksi mene. Jouluna tuli ainakin hyvin syötyä, mutta kohta palattava normaalin ruokavalion pariin tai kiloja alkaa kertymään... Keskiviikko 17.12.2008 Eilinen hauis/ojentajatreeni tuntuu menneen hyvin perille! Maanantaina olivat myös tulleet laitteet asennettuina työpaikan salille, itse en ole niitä vielä paikanpäällä nähnyt kun olen useamman päivän vapaalla, mutta kuuluvat olevan hienot ;) Vapaapäivillä siis ja muuttoa epätoivoisena odotellessa...josko olisi toivoa vaikka jouluksi...ei mene ihan suunnitelmien mukaan :( Keskiviikko 10.12.2008 Nyt täytyy nostaa hattua Kuopion kaupungille. Silloin FitnessExpossa metsästin niitä tarjouksia kuntosalilaitteista työpaikallemme luvatulle kuntosalille. Sain tarjoukset ja ne vietiin eteenpäin, välillä kuulosti vähän nihkeältä ja olin jo aivan varma, että tässä taloudellisessa tilanteessa emme tule kuntosalia työpaikallemme saamaan. Mutta yllätys yllätys, päättäjät hyäksyivät laitehankinta ehdotukseni ja sain luvan tilata laitteet! Nyt ne sitten ovat ensi viikon maanantaina tulossa asennuksineen. Eli työyhteisömme pääsee kohentamaan kuntoaan huippulaitteilla ja omissa tiloissa ja olen lupautunut ohjaamaan laitteiden käytössä ja ohjelmien teossa ja työkaverit ovat innoissaan aloittamassa kuntoilun. Tila on tosin aika pieni, joten laitevalikoima ei ole kovin laaja, mutta perusliikkeet niillä voi tehdä ja ehkäpä jopa minäkin muutamat treenit siellä voin tehdä. En kuitenkaan vielä aio Gymiltä itseäni irtisanoa... tänään siellä taas kävinkin ja selkää treenasin. Tiistai 9.12.208 Tänään aloitin sitten oikeasti treenaaman - palasin vanhaan kunnon treeniohjelmaani ja ensimmäisenä rintatreeni. Olo on kyllä vieläkin aika turvoksissa, johtuneekohan siitä, että ruoka maistuu niin hyvältä... Torstai 4.12.208 Ekaa kertaa salilla kisojen jälkeen, kävin koko kehon läpi ja hyvän pumpin ainakin sai aikaiseksi. Pidemmällä kävelylenkillä meinaa krampata pohkeet pahemman kerran - mistähän johtunee, ei varmaankaan nestetasapaino ole vielä lähimainakaan kohdillaan, jäsenet nesteissä ja turvoksissa! Mutta tästä se taas alkaa! Tiistai 2.12.2008 Viikonlopusta ollaan aikalailla palauduttu, eilen oli vielä täysi päivä - ennen aamu yhdeksää istuin jo kampaajan tuolissa, josta siirryin sujuvasti meikkaajan tuoliin ja vähän ennen puoltapäivää olin siltä osin valmis valokuvaukseen. Siirryimme siitä sitten ensimmäiseen kuvauspaikkaan, seuraava operaatio värin levitys ja sitten toimeen - hmm hierontapaikka olikin muuttunut kuvausstudioksi... eka session jälkeen vaihdoimme kuvauspaikkaa keskustan baariin ja kuvia taisi tulla satamäärin! Kello taisi olla jo yli kolme kun lopetimme kuvaukset. Kiitos vain kovasti Pirkolle ja Karille!! Mielenkiinnolla odotan tuotoksia... Mutta palataampa vielä viikonlopun tunnelmiin... Matka kisoihin alkoi siis perjantaina aikaisin aamulla, herätys oli ennen kolmea ja juna lähti Kuopion rautatieasemalta neljän jälkeen, Tampereella ennen kahdeksaa, josta lento Bremeniin lähti kymmenen hujakoilla. Bremenissä vuokrasimme auton ja ajelimme viiden hengen kisajoukkueemme kanssa kohti Hampuria - sata kilometriä vei ajallisesti kolme tuntia, kun nopeusmittari näytti välillä 20km tunnissa moottoritiellä...istumista siis riitti. Kisapaikalle päästyämme suunnistin suoraan mittaukseen ja punnitukseen - dieetti oli kutistanut pituudesta puoli senttiä ja näin myös painoraja hieman putosi, eli sain painaa 51,3kg - vaati vaatteiden vähentämistä ja vaa´an näyttäessä 51,7kg olisi vielä ollut jotain vähennettävää, mutta kisajärjestäjä kuittasi painon hyäksytyksi. Sitten vain tankkailemaan. Illan kunto näytti ihan hyvältä ja hiilihydraatti taivaassa unikin oli todella taivaallista - viikkokausiin ensimmäinen hyvin nukuttu yö. Aamulla ensimmäinen katsaus peiliin, yläkerta aika jees, mutta ne jalat - mielestäni erottuvuus ei ollut yhtä hyvä kuin vuosi sitten... No eipä muuta kuin hiustelaittoa, meikkausta ja kamat laukkuun ja kisapaikalle. Tänä vuonna kisoissa oli lähes 250 kilpailijaa, mikä on noin sata enemmän kuin viime vuonna - aikamoinen taidonnäyte kisajärjestäjille viedä kisat aikataulussa päivässä läpi - mutta senhän saksaliset osaavat! Omassa sarjassani oli siis 16 kilpailijaa, kaukaisimmat jenkeistä saakka. Pukuhuoneessa oiva tilaisuus tarkkailla, keillä sarjani kilapilunumeroita silä uusia kasvoja oli tullut mukaan useita, kisaan valmistautui myös viime vuoden voittaja italiasta. Vasta kisapaikalla aloimme levittää värejä ja uusi väri olikin Protania parempi ja käytännöllisempi, kannatti vaihtaa. Siinä pumppaillessa olin yhä sitä mieltä, että erottuvuus ei ole paras mahdollinen, suonetkaan eivät oikein meinanneet nousta pintaan, eikä pumpatessa tullut edes lämmin! Jotain oli siis vialla! Kaikesta huolimatta voitontahtoa täynnä lavalle, kumma kyllä ei jännittänyt ollenkaan. Anatomisetasennot ja pakolliset poseeraukset ok ja sen jälkeen pääsin neljään vertailuun. Sen jälkeen olikin jännittävät kuusi tuntia aikaa odotella viimeistä kierrosta, josta karsitaan finalistit... Ilta kahdeksan jälkeen sonnustauduimme siis uudelleen lavalle, oli helpotus kuulla oma nimi ja numero ja lupa poistua lavalta valmistautumaan vapaaohjelmaan! Tämän vuoden finalistit olivat minua ja voittajaa lukuunottamatta pitkiä kilpailijoita. Vapari sujui hyvin ja kerrankin olin siihen ihan tyytyväinen. Kaikkien esitettyä ohjelmansa, seisoimme taas lineupissa ja palkintojen jako alkoi - sija viisi ja hieno pokaali ovat hieno saavutus tuossa kisassa, mutta hampaankoloon jäi, sillä tiedän että tiukemmassa kunnossa olisin sijoittunut korkeammalle - ja kun tiedän että tiukempaan kuntoon olisi ollut mahdolisuus päästä, mutta jokin nyt keräsi nesteitä kehoon ja sekös harmittaa!!!! Mutta ei voi mitään, viikonloppu analysoidaan tarkkaan ja virheistä otetaan opiksi! Kiitos viikonlopun kisamatkasta Fitness Finland RY ja Tero Lintunen sekä huoltajalleni Outille Kouvolaan sekä Timolle Vaasaan ja Janille Tampereelle, viikonloppu oli erittäin antoisa kokemus!
Sunnuntai 30.11.2008 Takana rankka viikonloppu, mutta saavutus hieno. Sarjani oli äärettömän kovatasoinen - 16 kilpailijaa, joista karsittiin kuusi parasta finaaliin ja olin onnellinen kuuluessani siihen parhaimmiston joukkoon! Lopullinen sijoitus oli viides josta olen tuossa seurassa todella ylpeä! Kisan voitti viime vuonnakin voittanut italialainen ja hän tuli kisan jälkeen sanomaan, että eniten kisakumppaneista pelkäsi minua nähtyään kehitykseni vuoden takaisesta! Tuo jos mikä lämmitti mieltäni! Tarkempi kisaraportti myöhemmin, olo on todella väsynyt - kisan jälkeen viime yönä lähdimme heti syömään ja ajelemaan kohti lentokenttää ja aamulentoa eli viime yö on jäänyt kokonaan välistä...päivä meni sitten matkustaessa ja torkahdellessa. Huomen aamulla kampaajalle ja meikiin ja valokuvien ottoon! Torstai 27.11.2008 Kiireinen päivä tuli tästäkin, nyt väsyttää kamalasti, ehtisi nukkua viisi tuntia ennen kuin herätys... Rasvaprosentti näytti alta kympin ja kovasti on tänään sitten tankkailtu. Laukut pakattuna ja parin päivän ruuat kokattuna odottavat aikaista lähtijää. Juna lähtee aamulla neljän jälkeen, Tampereelta lento Bremeniin, sieltä vuokra-autolla Hampuriin. Kisat alkavat lauantaina kymmeneltä ja puolille öin mennessä tulokset sevillä. Aamuyöllä ajelemme taas Bremeniin ja Kuopiossa olen jo sunnuntaina hyvissä ajoin iltapäivällä. Hyvin tiivis viikonloppu tulossa, luottavaisin mielin matkaan :) Keskiviikko 26.11.2008 Kylläpä riisi osaa olla hyvää...eli varovaisesti on hiilareiden tankkaus aloitettu, mutta nälkä on aikamoinen! Huomenna on ruokalistalla hieman enemmän riisiä, nam! Paino ei ole päivän aikaan kovinkaan paljoa noussut. Näyttäisi siltä, että nyt ollaan siinä kisapainorajan tuntumassa punnituspäivänä niinkuin pitääkin. Jännityksellä odotan, meneekö punnitus kerralla läpi vai tarvitaanko kävelylenkkejä. Kisafiilis alkaa kohota! Tiistai 25.11.2008 Viimeinen treenipäivä ennen kisoja, kunto kiristyy kaiken aikaa! Tänään kävin sellaiset ihmeet kuin ripsien pidennykset, aion helpottaa kisa-aamun toimia niin paljon kuin mahdollista ja yksi painajainen on aina niiden irtoripsien asettelu ja liimaaminen. No nyt on sitten ripset jo valmiina. Pari tuntia niiden laittamisessa meni ja väsyneenä nukahdin käsittelyn aikana...kuulemma ihan yleistä. Kävin myös ostamassa junaliput perjantai aamuksi Tampereelle ja paluulipun sunnuntaille. Nyt pitäis olla kaikki hankinnat tehty, vielä jotain tankkausruokaa lisää, mutta pääosin kaikki hankittu. Riisitkin on jo huomisaamua varten keitetty ja odottavat vain, että saavat huomenna tulla syödyksi...pienet ne on haaveet... Huomenna vielä kampaajan luo muutamaksi tunniksi, lopun päivää saa lepäillä ja tankkailla... Maanantai 24.11.2008 Toinen tyhjennyspäivä, treeni sujui hyvin ja bikinikunto näytti aivan loistavalta! Vielä huomenna viimeinen salitreeni ja sitten asentojen hiomista ja vaparia. Tänään kampaajalla ja huomenna ripsienpidennykseen ja keskiviikkona taas kampaajalle...kiirettä pitää... Torstaina otetaan vielä rasvaprosentti, mitähän näyttänee??? Ja keskiviikkona koittaa se päivä kun saa alkaa syömään hiilareita - SUURI JA ODOTETTU PÄIVÄ! Kokoajan kuitenkin seurattava sitä vaakaa, ettei paino nouse liikaa. Sunnuntai 23.11.2008 Illalla olo oli todella väsynyt - uni ainakin tuli ja nukuin ruhtinaalliset kahdeksan tuntia. Sitten viimeinen aamulenkki tältä erää. Salilla kävin treenaamassa jalat, huomenna rinta ja selkä ja tarkastetaan päivän bikinikunto! Lauantai 22.11.2008 Ensi viikolla tähän aikaan kisa meneillään... tänä aamuna olin taas "yliaktiivinen", heräsin jo neljältä eikä nukuttanut - siinä sitten odottelin, että tunnit kuluisivat ja voisi lähteä aamulenkille :( Muutoin taukopäivä ja huomenna alkaa tyhjennystreenit ja nollahiilarit... Perjantai 21.11.2008 Lepo teki hyvää, viime yönä sain nukuttua melko hyvin ja aamulla aamulenkkikin tuntui kevyeltä. Sitten salille treenaamaan kädet ja peilikuva näyttää jo tosi hyvältä ;) Tänään vielä iltavuoroon töihin ja sitten alkaa kahden viikon loma!! Saa alkaa rauhassa valmistautumaan viimeisiin kisavalmisteluihin - rankka viikko tulee olemaan edessä, mutta päämäärä häämöttää jo... Keskiviikko 19.11.2008 No nyt taitaa alkaa mennä vähän ylikunnon puolelle, alkavat oireet olla sellaiset - eli väsynyt on olo mutta uni ei tule. Viime yö oli pahin, meni valvoessa aamupuolelle saakka ja aamuvuoroon oli herätys. Tarkoitus oli aamulenkilläkin käydä, mutta pitää nyt vähän rauhoittaa tahtia ja jätin sen väliin, saliltakin taukopäivä. Huonosta levosta ja vähistä hiilareista jo ilman treeniäkin tänään meinas vähän huipata... Otinpa sitten töistä tultua puolen tunnin päikkärit - ensimmäiset päikkärit koko dietin aikana! Huomenna ois taasen treenipäivä. Maanantai 17.11.2008 11 aamua kisoihin! Ja viisi päivää töitä ennen lomaa... Paino on nyt laskenut kiitettävästi, perjantaina 28.11. punnituksessa saan painaa max 52,2kg, jos menee tuon yli niin sarja on silloin kehonrakennus johonka en missään nimessä halua. Mutta ei liene huolta siitä. Aamulenkillä olikin tänään pakkasta, lenkki oli jo lyhyempi kun alkaa nuo hiilarivarstot tyhjentymään, vielä korkeintaan kolme aamulenkkiä jäljellä. Sunnuntaina alkaa tyhjennys ja ensiviikolla pääsee tankkailemaan. Iik, uhkaavasti SE päivä lähestyy ;) Torstai 13.11.2008 Eilen on ilmestynyt uusin numero Bodaus-lehdestä! Tänään katsottiin bikini-kuntoa ja hyvää palautetta tuli, tästäpä on hyvä jatkaa kohti kahta viimeistä viikkoa. Treenit ovat enää kevyitä pumppailuja ja aamulenkkejäkään ei tälle viikolle ole tähteellä kuin yksi ja ensi viikolla neljä. Vähiin menee ennenkuin loppuu :) Huomenna tarkoitus pitää täydellinen lepopäivä, koskahan sellainen viimeksi on ollut - no, voisihan sitä tietty venyttelemässä käydä ja vaparia harjoitella, mutta ei muuta. Tiistai 11.11.2008 Tänään taukopäivä salilta, aamulla kävin lenkillä - alkavat nekin kohta olla vähissä. Ruokakin alkaa olla vähissä ja vähän välillä nälkä vaivaa... Enää kaks ja puol viikkoa ja sitten saa syödä MITÄ VAIN :) Alkaavat nuo ruoka- ja leivontareseptit taas kiinnostaa ja viikon ruokalistakin on moneen kertaan suunniteltu mielessä. Lauantai 8.11.2008 Kovin on ollut taas kiireistä, treeniä, töitä ja ruuanlaittoa...tuntuu, ettei juuri muuta taas ehdi tekemäänkään. Tällä viikolla töissä ei yhtään vapaapäivää, ensi viikolla sentään neljä:) Torstaina sain bikinit koristeltuina ja täytyy sanoa, että ovat aivan mahtavat! Dietti etenee alhaisilla hiilareilla, lihakset alkavat taas näyttää aikas tyhjiltä, mutta kunto kyllä on kiristynyt. Huomenna vähän tankkailen ja sen jälkeen tankataan vasta aivan ennen kisaa...tiukat viikot edessä... Maanantai 3.11.2008 Nyt voidaan alkaa laskea jo päiviä kisoihin - 25 päivää! Viikonloppuna Kuopiohallilla oli aika hiljaista osastolamme, mutta tänään ja huomenna Gym:n avoimilla ovilla lienee toisin! AfterTrainingia maistellaan joten tuleppas sinäkin treenaamaan ilmaiseksi ja maistamaan kunnon palautusjuomaa;) Aamulla kävin aamuaerobisen ja sen jälkeen salilla etureisitreeni. Alkuillasta siis Gymi:lle vielä maistattamaan Finnmaxia ja illalla kutsuu yövuoro töihin. Perjantai 31.10.208 Kamala vesisade aamulla, ei ollut onneksi aamulenkkiä, mutta työmatkalla kastui. Töiden jälkeen kävin salilla treenaamassa rintaa ja kulkee kiitettävillä painoilla. Viikonloppu onkin vapaa eli saa nukkua vähän pidempään ennenkuin aamulenkki kutsuu, sitten treenit ja iltapäivällä Kuopiohallille Finnmaxin hommiin. Esittelypäiviä onkin ollut nyt tiuhaan - ja vielä sunnuntaina toinen Kuopiohallipäivä ja maanantaina ja tiistaina GYM:llä avoimillaovilla on mahdollisuus tulla maistamaan Finnmaxin tuotteita. Viikonlopulla on tarkoitus pitää myös hiilaripäivä, tällä viikolla hiilarit ovat olleetkin aika vähissä ja yhä vähenee... Maanantai 27.10.2008 Olimme siis eilen Riihimäellä Body & Fitness Karneval tapahtumassa ja täytyy sanoa, että Tero oli saanut järjestettyä mahtavan ja hieno tunnelmaisen kisatapahtuman! Yleisöä oli tupa täynnä ja kaikki näyttivät viihtyvän. Tätä lisää! Finnmax oli myös esillä ja yllätyksenä itselleni pääsin jakamaan Fitness-sarjan palkinnot. Oma kisavalmistautuminen etenee, painoa lähti viime viikon aikana roimasti. Tänään tein aamuaerobisen hieman rauhallisempaan tahtiin ja samalla lyhensin lenkkiä. Eilisen kisapäivän seuraaminen antoi lisätsemppiä itsellekkin. Torstai 23.10.2008 Sain tänään Bodauksen lehtiartikkelin tarkastettavaksi ja pienten korjausten jälkeen näyttää hyvältä. Töiden puitteissa on ollut kaksi viimeistä päivää koulutusta ja kyllä istuminen onkin väsyttävää puuhaa... Huomenna lyhyt työpäivä, aamuvuoro kylläkin eli tietää sitä, että aikaisin aamulla voipi jokin outo valoilmiö Puijon metsässä liikuskella. Viikonloppu onkin vapaa ja kuluu treenien merkeissä ja sunnuntaina lähdemme aikaisin aamulla kohti Riihimäkeä B&F karneval-kisoihin. Samalla on tarkoitus vähän katsastaa omaakin kuntoa...ei kylläkään yleisesti;) Tiiatai 21.10.2008 Eilen ei kyllä jaksanut tehdä yhtään mitään, mutta tänään reippaana aamulenkille ja salilla treenit kulki tosi hyvin! Ruokavalioon tällä viikolla tuntuvia muutoksia ja loppua kohti kiristetään vielä, paljon broileria ja kananmunanvalkuaisia...ruokakaupan kassa saattaa taas ihmetellä miten paljon joku voi ostaa kananmunia... Sunnuntai 19.10.2008 Edessä 15 tunnin yövuoro, aamulla ei ehkä jaksa lenkille...saapa nähdä meneekö koko päivä palautuessa. Perjantai 17.10.2008 Sain eilen kisabiksut sovitukseen, uusi malli ja väri ovat aivan loistavat! Vielä vähän fiksailua ja koristelut. Tänään oli viikon ainoa aamulenkitön päivä, herätys silti aikainen ja aamuvuoroon töihin ja sieltä salille vääntämään hauista. Otettiin myös treenikuvia, joita oisi tarkoitus lähettää Bodauksen toimittajalle. Salilta tultua oli kyllä aivan mieletön nälkä ja välillä "ärsytyskynnys" on aika alhainen... onhan tässä monta muutakin projektia ohella toimitettavana kuten remontin suunnittelua... Keskiviikko 15.10.2008 Olen siirtynyt aamulenkkien määrässä kuuteen kertaan viikossa, eilen ja tänään oli herätys 04.30... ihmeen hyvin on jaksanut. Treeneihin on tullut tehoa lisää kun otin taas kreatiinin käyttöön. Eilen sain sähköpostia Bodaus-lehden toimittajalta - haastattelupyyntö lehteen ja haastattelu toteutettiin jo tänään, lähetän vielä muutamia kuvia toimittajalle aineistoksi ja juttu on seuraavassa numerossa. Ajatus alkaa pätkiä, parasta mennä nukkumaan...onneksi huomenna on iltavuoro töissä eli saan nukkua jopa puoli seiskaan, sitten lenkille ja salille. Perjantai 10.10.2008 Tulipahan sitten käytyä siinä In Body-analyysissä ja nyt kyllä taisi mennä usko siihenkin testiin... liekköhän kone sekoillut pahemman kerran, tulokset eivät olleet oikein mairittelevia ja iästänikin oli lähtenyt pari vuotta pois, mikä ei nyt tietysti haittaa, mutta ne muut tulokset... Meinasi kyllä yöunet mennä, mutta nyt on ajatukset nollattu siltä osin, mutta monet vakuuttelut useammalta taholta se vaati. Jos jotain positiivisia vaikutuksia siitä sai niin sen, että lisää sisua treeneihin tuli ja se tuntuu lihaksissa! Maanantai 6.10.2008 Viikonloppu Fitness Expossa oli mukavaa ja piristävää vaihtelua arkirutiineihin. Itse kisoja en toisn päässyt seuraamaan ollenkaan, mutta muuta messutapahtumaa senkin edestä. Lauantai-illan Body-lehden iltatapahtumassa saimme syödä erittäin hyvän illallisen ja kuulimme Uve Rytterin suunnitelmia, eli hän lähtee Body-lehden tiimistä. Kuulimmehan siellä toki muutakin ihmetystä herättävää... Päivät Finnmaxin osastolla kuluivat lupsakkaasti, kävijöitä osastolla oli välillä enemmän välillä vähemmän, mutta löytyypä vielä niitäkin jotka eivät Finnmaxia vielä tunne. Toiset ovat jo vakikävijöitä ja uskollisia asiakkaita. Seuraava esittely Finnmaxin merkeissä tapahtuu Riihimäellä 26.10, jolloin siellä kisataan kansainvälisissä tuulissa. Kuopiolaiskilpailijoiden osaltahan viikonloppu oli hieno eli onneksi olkoon Timolle SM-kullasta ja Ossille kuudennesta sijasta! Oma valmistautumiseni kisakoitokseen jatkuu, rasvaa on lähtenyt kiitettävästi - huomenna on yksi totuudenhetki, sillä käyn tälle syksylle ensimmäisen kerran In Body-analyysissa! Jokatapauksessa kahdeksan viikkoa vielä tiukkaa rutistusta ennen H-hetkeä! Perjantai 3.10.2008 Huh - viikon treeniurakka takana, hieman on väsynyt olo, koska ohjelmassa oli useampikin aikainen aamulenkki ja työvuorojen jälkeen salitreenit päälle. Huomennakin on vielä aikainen herätys, matkalle Lahteen startataan puoli seitsemeltä, lenkillä en sentään aio sitä ennen käydä... Luvassa on mielenkiintoinen viikonloppu Fitness Expossa - kaksi päivää Finnmaxin osastolla, lisäksi minut on valtuutettu hankkimaan työpaikallemme kuntosalivälineet eli tsekkaan senkin puolen tarjontaa messuilla. Lauantai-iltana pääsen Body-lehden gaalailtaan 120 kutsuvieraan joukkoon, kiitos Finnmaxin. Ja jospa siinä sivussa ehtisi hieman kisojakin seurata. Eli tapaamisiin Lahdessa ;) Tiistai 30.9.2008 Eilen oli aika kiireinen päivä - suoraan yövuorosta aamulenkille, sitten aamupalalle ja muutamaksi tunniksi unten maille. Sen jälkeen salille treenaamaan, pikaisesti kotiin syömään ja menoksi jälleen - vuorossa "vastaanotto" fysioterapeutilleni Pirkolle ;)ja jalkojen hierontaan. Takareisi onkin ollut jälleen jumissa jostain kumman syystä. Pitänee sitä kehonhuoltoa sitten lisätä! Tänään oli onneksi vapaapäivä eikä tarvinnut niin aikaisin lenkillekkään lähteä. Salilla treenasin käsiä ja yritin kyllä venytelläkin parhaani mukaan...ja lopuksi infrapunasaunaan. Huomenna taukopäivä saliltreenistä, tälle viikolle ehtiikin sitten vielä parit treenit tehdä, viikonloppuna taukoa koskapa lähdemme sinne Lahteen Fitness Expoon...
Sunnuntai 28.9.2008 Tällä viikolla lisäsin kuvioihin yhden aamuaerobisen lisää eli nyt viisi aamulenkkiä viikossa. Viime sunnuntain ruokapäivän jälkeen melkein vannoin, etten syö enää koskaan...sattumalta "jouduin" syömään perunaa, joka ei ole kuulunut ruokavaliooni pitkiin aikoihin - siitäkös seurasi armoton vatsakipu, kun jouduin vielä ruuan päälle istumaan autossa pari tuntia. Autosta noustua kävelin kaksin kerroin tovin vatsakrampissa. No, perunaa en ainakaan syö vähään aikaan! Tänään takana aamulenkki ja olkapäätreeni sekä "maltillinen" hiilaripäivä, edessä yövuoro töissä. Huomenna pääsee taas hierojalle :) Perjantai 19.9.2008 Viikko vierähtänyt taas pikavauhtia - maanantaina ja tiistaina oli siis Finnmaxin esittelyt/maistiaiset GYM:llä ja varsinkin tiistaina oli porukkaa ihan mukavasti. Seuraava esittely onkin sitten Lahdessa Fitness Expossa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Viikot omiin kisoihinkin alkavat huveta - kymmenen viikkoa aikaa jäljellä... Sitä ennen kovaa puurtamista edessä, sillä tavoitteet ovat nyt korkealla! Tänään oli olkapäätreeni ja huomenna hauis ja ojentaja, sunnuntaille suunnitteilla taukopäivä ja ruokapäivä. Maanantai 15.9.2008 Pari vapaata töistä. Eilen pidin ruokapäivää, en mättänyt urakalla vaan vähän enemmän kuin normaalipäivänä. Näyttää siltä, että paino on pudonnut niillä viikoilla paremmin, joita on edeltänyt hiilaripäivä. Eilen tuli myös hyvä treenipäivä ja heh, PYYNNÖSTÄ piti vähän "äijille" näyttää salilla poseerauksenmallia...kommenteista päätellen olivat positiivisesti yllättyneitä ;) Tänään aamulenkin jälkeen salille ja salilta hierottavaksi - ja kuten sanottu, hierontapöydällä viihtyisin vaikka kuinka pitkään. Ja kohta takaisin GYM:lle Kunnonpäiville maistattamaan Finnmaxia! Lauantai 13.9.2008 Olipa kiva nähdä vaa´an lukemat tänä aamuna, vaikka takana olikin yövuoro - paino näkyy tippuvan sykäyksittäin. Välillä tuntuu ettei tapahdu mitään, ainakaan laskua - välillä sahaa eestaas ja sitten putoaa reilummin. Tänään onkin sitten taukopäivä ja huomenna lenkille ja salille. Keskiviikko 10.9.2008 Tänäaamuna löytyi taas otsalampulle käyttöä - ensimmäisen kerran tälle syksylle tarvitsi lähteä TODELLA aikaiselle aamulenkille, hyvissä ajoin ennen aamuvuoroon menoa... (ja puijollahan ei ole valoja vielä siihen aikaan) siitä lähtien painettu koko päivä töitä ja suoraan salille. Flunssa vaivaa vielä vähän, mutta jospa se olisi jo voiton puolella. Alkuviikon reissu eteläsuomeen tuli sekin heitettyä, kaksi päivää pelkkää istumista ei oikein meinaa sopia fysiikalle... Nesteitähän se keräsi kehoon, mutta jospa ne lähtisivät kiertoon. Ensi viikolla on Gym99:llä avoimet ovet maanantaina ja tiistaina ja olen siellä maistattamassa ja esitelemässä Finnmaxin tuotteita eli tervetuloa tutustumaan tuotteisiin ja luvassa lienee hyviä tarjouksiakin! Lauantai 6.9.2008 Tänään ei ollut asiaa salille, sen verran on olo tukkoinen. Toivottavasti menee pienellä levolla ohitse. Ruoka on sen sijaan maistunut ;) Perjantai 5.9.2008 Niinhän siinä vain kävi, että flunssa iski. Olo on ollut tukkoinen, mutta selkätreeni on tällekin päivälle tehty. Huomenna aamulenkin jälkeen voi aloittaa hiilaripäivän:) Salilla on käytävä nyt useampana päivänä peräkkäin, kun alkuviikosta ei pääse treenaamaan. Lähdetään opintomatkalle Helsinkiin ja Tampereelle, päivät menee siis istuessa - dietti kärsii jonkin verran...no ei voi mitään. Omat eväät pakataan kylmälaukkuun mukaan... Tiistai 2.9.2008 Olipas aamulla Puijonportaissa porukkaa! Tänään muutoin taukopäivä. Eilen menin heti treenin jälkeen hierojalle, taas oli jalkojen hieronta ja tuntuvat paremmilta kuin koskaan - hieronta ei enää satu, ei tarvitse pinnistellä vastaan niinkuin joskus kun jo pelkkä ulkosyrjään koskeminen tuotti tuskaa. Toivottavasti nyt ei flunssa iske, meinaa vähän tuntua siltä... Lauantai 30.8.2008 Viikko vierähtänyt rutiinien merkeissä - aamulenkkiä, reeniä ja töitä, ja paino laskenut mukavasti. Eilen oli etureisitreeni ja tänään tuntee jaloissaan tehneensä jotain. Onneksi taukopäivä. Huomenna olisikin sitten vuorossa kädet ja maanantaina olisi tarkoitus katsoa vähän kuntoa. Maanantai 25.8.2008 Eilen oli aika "tahmea" päivä - yövuorot ei oikein sovellu meikäläiselle. Aamulla sain kyllä unen, mutta heräsin jo kolmen tunnin jälkeen eikä uni enää tullut. Iltapäivällä sitten salille ja puurtamaan takareisiä, yllättävän hyvin kulki vähäisistä unista huolimatta, mutta sen jälkeen oli kyllä puhti pois. Tänään aamulenkin jälkeen aloittelin pumppikierron ja infrapunasaunassakin tuli hikoiltua ja mikä parasta - vaaka alkaa näyttämään parempia lukemia ja tänäaamuna jopa itse huomasin peilistä, että jotain on tapahtunut! Torstai 21.8.08 Toinen työpäivä ohitse, eiköhän siihen taas totu... Tänään olikin aamuvuoro ja sen jälkeen suoraan salille reenaamaan olkapäitä, sujui ihan hyvin, vaikkakin takaolkapää hieman reistailee. Nyt seurataan miten hiilaripäivä vaikuttaa painon laskuun. Treenin jälkeen ainakin oli jo kova nälkä! Eilen oli töissä ihanan tuoksuisia tuoreita kanelikorvapuusteja, herkkuani...mutta tyydyin vain tuoksuun...olivat kuulemma hyviä! Tiistai 19.8.2008 Aamulenkin jälkeen söinkin sitten runsaan aamupalan ja pitkin päivää tullut tankkailtua niin että on oikein täysi olo... Aamupäivällä kävin taas infrapunasaunassa Gym:llä ja uteliaisuuttani testasin kuinka paljon kaloreita saunassa palaa, sykemittari näytti hieman yllättävän tuloksen - 68 kaloria 20 minuutissa. No ainakin nesteitä lähti. Päivä jatkuu tankkailun merkeissä ja huomenna taas salille, etureisitreeni - toivottavasti polvi ei sano vastaan, välillä kun meinaa oireilla. Maanantai 18.8.2008 Aamu alkoi jälleen aamuaerobisella sauvaillen Puijolla. Aamupalan jälkeen salille ja selkätreenin lisäksi tarkastimme "koutsin" kanssa kuntoa. "Auttavaa silmää" tarvitaan taas, kun omaan peilikuvaansa sokeutuu - kaikki hyvin, ei paniikkia... pieniä muutoksia tehdään ja katsotaan miten toimii. Treenin jälkeen kävin pitkästä aikaa taas infrapunasaunassakin ja illemmalla hierojalla - kiitos Pirkko, tosiaankin eiköhän näistä vielä jalat saada ;) Huomenna olisikin sitten suunnitelmissa taukopäivä ja ensimmäinen hiilaripäivä - loman loppumisen kunniaksi, keskiviikkona on paluu arkeen edessä... Torstai 14.8.2008 Blogi on avattu tänään, eli pääsen kirjoittelemaan kuulumisia. Dietti on siis meneillään ja päämääränä Ms Universe kisat Saksassa marraskuun lopulla. Aloitin dietin tänä vuonna vasta heinäkuun alkupuolella ja pikkuhiljaa mennään eteenpäin. Kesälomakin alkaa olla takanapäin ja työt kutsuvat ensi viikolla, sitä ennen kuitenkin ehtii tehdä vielä monta aamulenkkiä ja salitreeniä...sitten onkin harjoittelut rytmitettävä työaikojen mukaan eli aamulenkille tulee joinakin aamuina lähdettyä jo ennen viittä. Tänään aamulenkki piti sisällään Puijon portaiden nousua ja nyt iltapäivällä salille reenaamaan hauista ja ojentajaa. |